Avajaisten “vetonaulana” oli päivänpolitiikasta mukana presidenttiehdokas Pekka Haavisto, hallista vastaavien seurojen (HSKH ja BAT) sekä Kennelliiton ja Agilityliiton puheenjohtajat. Lisäksi mukana oli Vantaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Yleisön huomioiden presidenttiehdokas kertasi vaalipäivän aattona omaa koirahistoriaansa. Puolen tunnin juhlallisuuksissa kuultiin avajaispuheet, joiden päätteeksi halli avattiin symbolisesti Pekka Haaviston suorittamalla nauhan leikkaamisella (tuotesijoittelusta vastasi Fiskars isoimpien näkemieni oranssien saksien muodossa.) Samassa yhteydessä kukitettiin hallista vastaavien seurojen puuhamiehiä ja -naisia. Seremonian lopuksi kutsuvieraille oli varattu kuohuviinilaseja ja kakkulapioita.

Seurojen puheenjohtajat sekä Pekka Haavisto (keskellä)

Viralliset avajaiset

Kutsuvierastarjoilut

Sanomattakin on selvää, että kyseessä on yksi viime aikojen merkittävistä projekteista pääkaupunkiseudun agilityrintamalla. Viimeisimpien talvikausien ajan Hyvinkään koiraurheilukeskuksen halli on ollut pääsääntöisesti ainoa paikka, jossa talvisin on järjestetty virallisia kilpailuja lämpimissä olosuhteissa. Toki Lohjallakin on virallisia kilpailuja, mutta Hyvinkään halli on huomattavasti suurempi. Isompia “kylmiä kilpailuja” on järjestetty esim. Purina-areenalla. Korkeatasoiselle hallille pääkaupungiseudulla on oletettavissa kysyntää, ja kevättalven kilpailukalenterin mukaan uudessa Ojangon hallissa on vähintään yhdet koko viikonlopun kilpailut joka kuussa. Seuraavan syys- ja talvikauden lähestyessä virallisia kilpailuja saattaa hyvin olla useamminkin.

Valokuvaamisen näkökulmasta hallikisakauden parhaat olosuhteet ovat poikkeuksetta löytyneet valoisina päivinä kenties yllättävästikin Purina-areenalta. Aikaisempia blogipostauksia lukeneille tämän ei pitäisi olla yllätys. Luonnonvaloa huomioimatta Hyvinkää on (suurin varauksin) ollut puolestaan kelvollisin kisapaikka. Sielläkin suurimpana ongelmana on epätasainen valaistuksen peitto yhdistettynä heijastavaan vihreään alustaan. Keinovaloa on kuitenkin paikoitellen suurin piirtein riittävästi, toisin kuin muissa halleissa. Arvokisojen näyttämöinäkin toimineet ATT:n halli Liedossa sekä Wallsport areena Seinäjoella ovat olleet omaa luokkaansa kuvausolosuhteiden kannalta. Näiden lähtökohtien perusteella odotukset ovat olleet korkealla uuden hallin osalta. Muutamien ennakkokuvien ja youtube-videoiden perusteella on ollut hankala arvioida kuvauskelpoisuutta, ja avajaiskisojen yhteydessä asiasta sai ensimmäiset omakohtaiset kokemukset.

Hallin valaistus on toteutettu loistelampuilla sijoitettuna kattoon neljään riviin tasaisin välein. Vastaava ratkaisu löytyy esim. ATT:n hallista, tosin tiheämmin välein. Kuten uudessa halliissa kuuluukin, lamput näyttivät olevan keskenään samanlaisia – muutamissa halleissa osa lampuista on vaihtunut ajan myötä eri sävyisiksi. Tasavälein asennetut (ja toimivat) lamput tuottavat radan keskiosaan varsin kohtuullisen valomäärän, reunat jäävät puolestaan hieman hämäriksi. Nopeasti arvioituna parhaissa paikoissa valon määrä Ojangossa jää ATT:n hallista 1 aukon päähän ja Seinäjoen hallista 1,5 aukkoa. ATT:n hallista poiketen suurempi lamppujen väli tekee valosta paremmin muotoilevan, jolloin kohteen kontrasti on jyrkempi – mikä on hyvä asia.

Valojen vähäisempi määrä tosin nostaa todella näkyvästi esiin loistelamppujen suurimman ongelman: riippuen verkkovirran vaiheesta, lamppujen valoteho sekä sävy vaihtelevat voimakkaasti. Ilmiö aiheuttaa siis kuviin valoisuuden sekä sävyjen vaihtelua. Käytännössä sarjassa otetuista kuvista joka toisessa kohde on alivalottunut ja punertava taustan ollessa kunnossa, ja joka toisessa taustan vaaleanharmaa seinä on punertava. Taustan väärä sävy ei sinänsä ole kovin vakavaa. Sen sijaan vaikutus kohteen valotukseen on huonompi juttu, koska lamppujen kannalta otollisen hetken ennakointi on täysin mahdotonta. Tästä syystä monia hyviä ruutuja tuli poistettua saman tien.

Kaksi peräkkäistä ruutua identtisillä säädöillä

Hallissa on leveyttä tarpeeksi, jotta radan reunalle voidaan jättää kulkuväylä. Tämän ansiosta vaihtoehtoisia kuvakulmia on tarjolla paljon monipuolisemmin kuin esim. Hyvinkäällä, jossa kuvaaminen on käytännössä mahdollista vain yhdeltä lyhyeltä sivulta. Suuremman liikkumisvapauden ansiosta eri tyylisiin ratoihin pystyy sopeutumaan paremmin.

360 asteen panorama (klikkaa suuremmaksi)

Hallikisakauden aikana verkossa on käyty useaan otteeseen keskustelua eri alustojen liukkaudesta. Ojangossa rata-alueen alustana oli kumirouhetäytteinen keinonurmi. Nukka on arviolta saman mittaista kuin ATT:n hallissa, mutta huomattavasti lyhyempää kuin esim. edellisissä maajoukkuekarsinnoissa Seinäjoella. Ykkös- ja kakkosluokan esitysten perusteella alusta ei vaikuttaisi liukkaalta. Usean tunnin pinnan tuntumassa viettäneenä sanoisin, että alusta on melko pehmeä. Tämä on kuvatessa mukavuutta lisäävä asia. Pehmeyden merkitys kilpailusuorituksille selvinnee ajan myötä.

Hallissa on neliöitä virallisille kilpailuille vähintään riittävästi. Ensimmäisen kisapäivän rata-alue vei pinta-alasta reilun kolmanneksen, ja koirahäkeille ja myyntialueille jäi reilusti tilaa. Tällä hetkellä pidempinukkainen keinonurmi tosin peitti vain rata-alueen, joten tulevaisuudessa mahdollisten arvokilpailujen järjestäminen suuremmalla rata-alueella vaatii alustan uudelleenjärjestelyä.

Hallin metalliset seinät aiheuttavat sisälle täydellisen 3G-verkon katveen, joten kisakuulumisten päivittäminen nettiin paikan päältä vaatii pistäytymistä ulkoilmassa. Järjestäjien salatun wlan-verkon lisäksi olisi suotavaa tarjota kisaväelle avoin langaton verkko sopivin rajoituksin (liikenteen priorisointi, sallitut protokollat jne).

Ojangon uusi halli ristittiin viralliselta nimeltään Vuokkoset areenaksi. Sponsorista johtuva nimivalita on jo saanut osakseen muutamia kommentteja – hallin nimi ei kuitenkaan ole sieltä aivan neutraaleimmasta päästä. Mielikuvitusta käyttämällä jokainen keksii tietyisti vielä paljon erikoisempia nimiä tutuista tuotemerkeistä (Trip-areena olisi mainio paikka järjestää teknobileitä…)

Yhteenvetona voidaan todeta, että suomalainen agilityväki saa Ojangon hallista hyvän ympärivuotisen kisapaikan. Valokuvaajat joutuvat vielä sopeutumaan sen asettamiin rajoituksiin.

Seuraavaa agilitysukupolvea tarkkailemassa

Edellisviikonloppuna (silloin kun ulkona näytti vielä talvelta) kamera oli kerrankin matkassa oikeaan aikaan omien belgityttöjen ollessa vaihteeksi leikkisällä tuulella. Kuvausolosuhteina oli nopeasti purevaksi käyvä pakkanen keskellä pilvetöntä loppiaispäivää.

Aurinko korkeimmillaankin paistaa loppiaisena vaivaiset 8 astetta horisontin yläpuolelta, mikä luo varsin kiinnostavan valon, jos aurinkoa siis sattuu näkymään. Mukana oli sopivasti langaton pikkusalama, jolloin aurinkoa pystyi hyödyntämään lämpimänsävyisenä vastavalona korostamaan ääriviivoja salaman täyttäessä varjon puolelle jääviä kohtia.

Merkittävämmäksi ongelmaksi tällaisessa tilanteessa nousee mustat kohteet, mikä tekee salaman automaattisesta tehonsäädöstä enemmän tai vähemän arpapeliä. Automatiikka mielellään korottaa salaman tehoa tarpeettomasti, jolloin geelitöntä salamaa käytettäessä kuvan tunnelma latistuu herkästi. Tästä syystä tilanteessa tuli käytettyä käsin säädettyä salaman tehoa joka antaisi sopivasti täytevaloa ennakoidulla etäisyydellä kohteeseen. Kyseiset kohteet vain eivät pysy kovin pitkään samassa paikassa, joten ruutuja tulikin lauottua kohtalaisen paljon ennen suunnitellun tilanteen osuessa kohdalle. Alla olevassa kuvassa valkotasapaino on säädetty käsin päivänvalolle ja täytesalama n. 1/8 teholla on muutaman metrin kamerasta oikealla.

Groenendaelin perustouhut

Matalan auringon ja varjostavien puiden yhdistelmällä onnistui myös saamaan kuviin paljon kylmempää vaikutelmaa jälleen valkotasapainon päivänvalo-käsisäädöllä. Allaoleva kuva on otettu vain vallitsevassa valossa ilman salamaa.

Tervueren-juniori

Samassa yhteydessä avautui myös otollinen tilaisuus hieman erityyliselle valotukselle. Allaolevassa kuvassa puolittainen lämmin vastavalo matalalta paistavasta auringosta heijastui lumesta sopivasti täyttämään varjokohtia. Kohteen rinnan ja poskien ollessa vaaleat turkin tummemmat alueet puolestaan korostuvat hyvin. Hieman onnekkaastikin kaikkein vaaleimpia sävyjä pystyi vielä pelastamaan alkuperäisestä kuvasta, ja vain poskeen, rintaan ja etukäpälään jäi pienet puhkipalaneet alueet. Lopullisen kuvan sävyt ovat pitkälti lähellä huippuvaloja luoden vaikutelman ns. “high-key” -valaistuksesta. Aiheesta löytyy lisää helposti netistä (esim. lyhyt lehtiartikkeli).

"High-key"-kuva vallitsevassa valossa

Pimeän vuodenajan toisesta puolesta tuli otettua muutamia kokeilevia otoksia yllä olevia kuvia edeltävänä iltana samassa paikassa pelkän katuvalon loisteessa. Natrium-katuvalojen keltaisen värin takia kuvat tuli käännettyä saman tien sävytetyiksi harmaasävykuviksi (aikaisempi blogikirjoitus keinovalojen spektristä). Myöhäisillan pienikontrastisiin kuviin tuntui muutenkin sopivan vanhentuneille kuville tyypillinen seepiasävy.

Käytännössä vain muutamat kuvat onnistuivat johtuen käsivaralta kuvaamiselle ylipitkistä valotusajoista. Yleensä varsin varmatoiminen automaattitarkennuskaan ei edes yrittänyt lähteä tarkentamaan kohteeseen, joten poikkeuksellisesti tarkennus tuli tehtyä täysin käsin. Täydestä aukosta huolimatta kameran omat herkkyysarvot eivät riittäneet tavoiteltuun valotukseen, ja jälkikäteen nostetun valotuksen jäljiltä todellinen herkkyys onkin pitkälti viisinumeroisissa lukemissa. Samalla kuvakohinakin kasvaa nopeasti, mutta kromaattisesta kohinasta pääsee eroon harmaasävymuunnoksen yhteydessä.

Sama koira, eri päivä, eri valo

Ykkösluokkien hyppyrata osoittautui haasteelliseksi, ja kaikista säkäluokista kasaan saatiin vain neljä puhdasta nollaa. Tuloksiin katsomatta ykkös- ja kakkosluokat tarjosivat värikkäitä suorituksia, ja HAU:n medi2-parin Minnan ja Ruun vauhti oli varsin vaikuttavaa.

Minna Päivärinta ja pyrpap Ruu (HAU)

Hieman huoltakin herätti erityisesti maxi1-luokassa loppusuoran rengas, jossa tapahtui useita törmäyksiä. Putken jälkeisellä hypyllä ei näyttänyt tapahtuvan erityisesti liukasteluja johtaen ongelmiin renkaalla. Toisaalta rengas oli juuri hallin hämärämmässä kohdassa – liekö sillä vaikutusta etäisyyden arvointiin. Ratapiirros löytyy alta.

Ykkösluokan hyppyrata (tuom. Esa Muotka)

Yksi hurjimmalta näyttäneistä tilanteista sattui, kun rataa suorittanut bordercollie jäi hajoamattomaan renkaaseen kiinni törmättyään ensin renkaan sivuun. Onneksi törmäyksessä ei ilmeisesti käynyt vakavammin. Tämän lisäksi alemmissa tasoluokissa jouduttiin ainakin kertaalleen turvautumaan ensiapuun anturan paikkausta varten.

Päivän kilpailuihin piirretyt radat osoittivat jälleen Hyvinkään hallin haastavuuden kuvaamisen kannalta. Ratajärjestelyt rajaavat mahdolliset kuvauspaikat puolikkaaseen lyhyeen sivuun, joten profiilista riippuen edes jollain tavalla kuvattavat esteet jäävät tyypillisesti vähiin. Lisähaasteena on vielä rata-alueen etuosan varjokohta, joka olisi muuten melko sopivalla etäisyydellä tiukempia lähikuvia tai hieman laajempia koirakkokuvia varten. Valojen puute puolestaan johtaa siihen, että kohteeseen osuu latteahko vastavalo takaa, ja etupuolelle heijastuu epäimartelevasti alaviistosta keinonurmen heijastus. Käytännössä tilanne johtaa siihen, että sekä valon määrä, suunta, ja sävy vaihtelevat voimakkaasti kohteessa. Vaihteleva valon määrä ja sävy on periaatteessa hyödyllinen, mutta hankala suunta vaikuttaa negatiivisesti kuvien ulkoasuun. Tilannetta voi toki korjata melko pitkälle jälkikäsittelyllä, mutta kattavan kuvaston yksilöllinen käsittely veisi epäkäytännöllisen paljon aikaa.

Alla esimerkkinä kuvapari loppusuoran kahdesta peräkkäisestä esteestä:
1) Ylempänä rengas varjon kohdalla, jossa taaempi kohtuullinen valaistus toimii korkovalon tavoin, mutta kohteen etualan varjojen sävy on väkisin vihertävä
2) Alempana n. sekuntia myöhemmin kuva maalista, jossa varjoalue jää taas sopivasti taustalle, ja kohde korostuu huomattavasti paremmin yläviistosta tulevan suoran valon ansiosta

1) Esimerkkikuva etualan varjosta

2) Vallitseva valo etualalla

Menomatkan utuiset maisemat vaivalloisesti nousevan auringon valaisemina saivat toivomaan että agilityssäkin olisi mahdollista järjestää jääkiekon “talviklassikon” tapaan ulkokisoja talven aikana, mutta käytännön syistä tähän ei taideta koskaan päästä.

Kisakuvat löytyvät osoitteesta http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2012-01-01 hauhau/  (Henri Luomalan radat,  ja tulokset)

Uuden vuoden juhlinta ottaa koville

Kyseessä oli itse asiassa ensimmäinen kerta varsinaisessa vepe-kokeessa, joten aamupäivän ensimmäiset hetket kuluivat meininkiin totutellessa. Agilityyn tottuneena kilpailun yleinen tahti osoittautuikin huomattavasti rauhallisemmaksi ottaen huomioon, että kokeeseen osallistui päivän aikana tusinan verran koiria.

Kuvauksen kannalta vesipelastus on itse asiassa varsin mukava laji. Kuvausetäisyydet pysyvät pitkinä sekä veden takia että suoritusrauhan takaamiseksi. Mielenkiinnon takaakin se, että suurin osa liikkeistä tapahtuu kuitenkin suoralla linjalla. Näin ollen monipuolisten kuvien saaminen vaatii ponnistelua siinä missä muutkin lajit. Ei ole mikään ongelma saada uivasta koirista kelvollisia kuvia, mutta haasteena on taltioida varsinainen tekeminen. Tähän kuitenkin auttaa kohtalaiset uintietäisyydet, joiden aikana on mahdollista siirtyä sommittelun kannalta sopivaan kuvauspaikkaan sopivaa hetkeä ennakoiden. Päivän tapahtumat tuli tosin kuvattua lähes kokonaan kohtuumittaisella kiinteällä telellä, jolloin parempien kuvakulmien hakemiselle liikkumalla itse ei ollut oikeastaan vaihtoehtoa.

Putken pituus on vepe-kokeessa lajin luonteen takia kohtalaisen tärkeää, ja luultavasti uuden pikkuauton hintaiset superteletkään eivät olisi vielä liian pitkiä. Alkuperäisiä kuvia joutui rajaamaan reilustikin muihin tilanteisiin riittävistä milleistä huolimatta. Riittävän tiukkojen rajausten kanssa vesi tuo oman lisänsä kuviin kun taustan sävyt luovat omat kuvionsa veden pinnasta heijastuessaan. Laajemmissa kuvakulmissa ominaisuus jää helposti huomaamattomammaksi.

Juuri kuvan ulkopuolelle jääneet autot heijastuvat eri väreinä veden pinnasta

Veteen loikkaaminen tuottaa välillä omituisiakin tilannekuvia

Kokonaisuudessaan vepe-kuvaus oli varsin positiivinen kokemus – sähäkän agilityn sijaan lajissa jää aikaa suunnitella kuvia vaatien silti olemaan valppaana. Tästä syystä vepe-koetta voisi itse asiassa suositella kaikille kuvauksesta kiinnostuneille.

HSKH:n vepe-kuvasto löytyy osoitteesta http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2011-09-11+hskh-vepe/ .

Malinois vapaalla

Edelleen kasvavana lajina agilityssä järjestetään säännöllisin välein arvokilpailut niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Suurimmissa tapahtumissa erityisesti kansalliset lajiliitot sekä agitityyn erikoistuneet julkaisukanavat seuraavat aktiivisesti kilpailutapahtumia toimittaen kilpailun aikana tuoreimpia uutisia jatkuvasti verkkoon. Nykyisin yleinen uutisointi agilityurheilusta on vielä hyvin suppeaa verrattuna moniin muihin urheilutapahtumiin, mutta tulevaisuudessa myös toimitukselliset tarpeet kilpailujen yhteydessä laajenevat lajin medianäkyvyyden kasvun myötä.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on toimia jonkinlaisena yhteenvetona viimeaikaisten suurempien kilpailujen yhteydessä tehdyistä havainnoista median toimimisen näkökannalta, kenties auttaen jopa jossain määrin kilpailuja järjestäviä tahoja. (Allekirjoittaneella on kertynyt tähän mennessä pääasiassa valokuvauksellista kokemusta vasta kymmenestä arvokilpailusta, joten kirjoitusta ei tule pitää millään tavalla kattavana katsauksena.)

Uutisia päivittämässä. (Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.)

Tulospalvelu

Yleisölle helposti nähtävillä oleva reaaliaikainen tulospalvelu on tärkeä osa kilpailun mielekkään seuraamisen takaamiseksi. Ratkaisevien suoritusten ollessa käsillä ajan tasalla oleva tulosseuranta on korvaamaton apu kokonaistilanteen hahmottamisessa kilpailua tapahtumapaikalla seuratessa. Verkkoraportoinnin kannalta yleisönäytöt eivät ole yhtä tärkeässä roolissa, olettaen että online-tulospalvelu toimii jouheasti. Ilahduttavasti verkkoon päivittyvä tulostilanne on yleistynyt tavallistenkin kilpailujen yhteydessä viimeisen vuoden aikana. Kilpailutapahtumien valokuvaamisen kannalta jonkinlainen ajan tasalla oleva tieto tuloksista on suureksi avuksi tilanteisiin reagoimisen helpottamiseksi, eikä tuloksia ole juuri aikaa tarkistella verkon kautta.

Henkilökohtainen tulospalvelu radan reunalla. Kisakirjeeseen maininta "tuo oma ipad"..?

Tulostaulujen osalta erilaisia toteutuksia on ollut yhtä paljon kuin kilpailujakin. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa Helsingin MM-kisat 2008, missä tulostilanne oli jatkuvasti koko hallin nähtävillä. Kansallisista kilpailuista vuoden 2010 SM- ja maajoukkuekarsinnat 2009-2010 ovat tarjonneet lähes kaikkialle näkyvät selkeät tulosmonitorit. Vastakohtana taas vuoden 2010 Saksan MM-kisoissa yksi tulostaulu hallin pitkän sivun päässä sai riittää kaikille katsojille. Tulostaulu oli vielä samalla seinällä median tilojen kanssa, ja verkkotulospalvelun puutteesta johtuen tilanteen kehittyminen oli täysin omien muistiinpanojen tai lopullisten printattujen tuloslistojen varassa – puhumattakaan ajanoton ongelmista. Vuoden 2011 SM-kilpailuissa tulosten seuraaminen rajoittui pieniin näyttöihin paikasta, joka oli pääkatsomosta katsottuna ratojen vastakkaisella puolella.

Tulostilanteen tarkastaminen vaatii liikuntaa.

Hallikisojen yhteydessä yleisön suurempi tulosnäyttö on usein toteutettu projektorin avulla, jolloin normaalin sisävalaistuksen vallitessa teksti on helposti nähtävissä korkeintaan muutaman metrin päähän. Esimerkkinä tästä toimii Tanskan PM-kilpailut 2010, missä tulosnäytön luettavuus rajoittui toimitsijapöydän ympäristöön (kuva alla). Tosin edes luotettavaa kelloa ei ollut tarjolla.

Kuvan vasemmassa reunassa eräs tulostaulun toteutus - kellon alla siis.

Tulospalveluasiaan on myös otettu hiljattain kantaa lehdissä (esim. Agi.fi 3/2011 pääkirjoitus, Koiramme 7-8/2011). Lisäksi tulosasiat nousevat ajoittain esiin verkkokeskusteluissa.

Tilat

Kansainvälisissä arvokilpailuissa akkreditoituneiden kuvaajien määrä on vaihdellut muutamasta pariin kymmeneen. Helsingin MM-kisoissa 2008 kuvaajia oli näppituntumalta vähemmän kuin esimerkiksi viimeisimmissä Saksan MM-kisoissa 2010. Jotkut kuvaajista päivittävät kuvia saman tien verkkoon kisakuvastoihin tai tilannepäivitysten yhteyteen. Kaluston saaminen kätevään paikkaan siis varsin hyödyllistä ja helpottaa työskentelyä.

Helsingissä 2008 virallinen mediakeskus oli pari kerrosta kenttää ylempänä katsomoalueen ulkopuolella, eli suorasta näkymästä radalle ei kannattanut edes haaveilla. Tästä ei kuitenkaan ollut merkittävää haittaa, koska heti radan reunalla oli riittävästi kuvaajille varattua aluetta, sekä laskutilaa, jossa kalustoa kuvien päivitystä varten oli hyvä säilyttää. Saksassa 2010 puolestaan pressitilat oli sijoitettu paikkaan, josta oli hyvä näköala koko halliin. Vastaavasti radan reunalla ei ollut käytännössä mitään mahdollisuutta kuvatoimitukselle hiekattoman laskutilan ja sähkönsaannin puutteen takia. Tästä syystä paljon tehokasta työskentelyaikaa kului portaiden juoksemiseen koneelle kuvapäivityksiä tekemään. Kansainvälisissä kisoissa vuoden 2008 Helsingin MM-kisoja lukuunottamatta valokuvaaminen ja kuvatoimitus ei ole juurikaan ollut mahdollista samaan aikaan. Kansallisissa arvokisoissa puolestaan työtilaa on ollut useimmiten kiitettävästi agilityliiton yhteistyön ansiosta.

Työtila parhaasta päästä

Vastikään toinen kuvaaja tuli huomauttaneeksi Kennelliiton hyväksymän kilpailuohjeen kohdasta, jonka mukaan “kehän ympäriltä on suositeltavaa rajata yleisöltä 1-2 metrin alue kilpailun toimihenkilöitä ja valokuvaajia varten”.  Ohjeessa seikka on jopa ennen mainintaa wc-tiloista ja riittävistä parkkipaikoista Kansallisen tason kilpailuissa tämä on ollut selkeästi huomioitu SM-kilpailuissa 2010, missä katsomoaidan sisäpuolella oli erikseen rajattu tuo varoalue (kuva alla). Kansainvälisissä kilpailuissa asiaan on sen sijaan kiinnitetty ansiokkaasti huomiota. Matalan katsomoalueen yhteydessä toimitsija- ja kuvaaja-alue vaatii toki huomaavaisuutta katsojia kohtaan.

"By the book": kuvaamisen kannalta kaikkea muuta kuin demilitarisoitu vyöhyke radan ja katsomon välissä.

Verkkoyhteydet

Tuoreiden uutis-, kuva- ja videopäivitysten tekemiseen jouhevasti toimiva verkkoyhteys on sanomattakin tärkeää. Kansainvälisten tapahtumien yhteydessä suurin osa median edustajista tulee ulkomailta, joten oletus 3G-verkkoyhteyksiin turvautumisesta ei ole järkevää. Helsingin MM-kisoissa 2008 medialle oli varattu oma langaton verkko. Saksassa suoran nettiyhteyden 2010 MM-kisapaikassa sai tilattua korttimaksulla sikäläisen operaattorin tarjoamana. Tanskan PM-kisoissa kisahallissa oli perusyhteydet sallinut verkko.

Luotettavalle verkkoyhteydelle on kysyntää toimitsija-alueella.

SM-kisojen ja maajoukkuekarsintojen yhteydessä on taas ollut vaihtelevasti valmis verkko käytettävissä, joskin varmempaa on ollut turvautua verkkoyhteyteen mokkulan tai kännykän avulla. Kehittyneempiä kuvaustekniikoita varten on käytännössä pystytettävä oma lähiverkko yleisessä käytössä olevan verkon tukkeutumisen välttämiseksi.

Kaapelia ilmestyy kisatoimistoja pystyttäessä nopeasti kunnioitettava määrä - tässä ollaan vasta alussa.

Yhteenveto

Tähänastisten havaintojen perusteella toimitus- ja kuvausolot arvokilpailuissa ovat hyvin vaihtelevat. Parhaassa tapauksessa pitkät kuvauspäivät sujuvat täysin ongelmitta hyvien työolojen, vaivattoman kulkemisen ja ajantasaisen tulospalvelun ansiosta. Toisaalta aikaa ja energiaa voi kulua paljonkin paikkojen välillä juoksemiseen ja tulosten selvittelyyn. Kauden 2011 arvokisaohjelmasta on edessä vielä PM- ja MM-kilpailut, joiden osalta ajatuksia päivitellään kirjoitukseen myöhemmin.

Lauantain ja sunnuntain kuvista on valikoitu ratakuvia niin, että muutamia poikkeuksia lukuunottamatta lähes kaikki osallistujat ovat päässeet esille.

Varsinainen kuvasto löytyy osoitteesta http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2011-07-17+mm-karsinta/ . Kuten aikaisemminkin, kuvia voi hakea nimien perusteella.

Karsintakilpailujen viikonlopun tapahtumia raportoidaan paikan päältä Seinäjoelta kuvapalvelun välityksellä aikaisempaan arvokisojen tapaan yhteistyössä Agilityliiton kanssa. Lauantain ja sunnuntain aikana ratojen välissä galleriaan lisätään tuoreimmat tilanteet koirakoiden taistelusta kohti maajoukkuepaikkoja.

Jos teknisiltä murheilta vältytään, aikaisemmasta poiketen myös ratojen aikana pyritään saamaan enemmän tuoreita tilanteita esille kuvina sekä twitter-feedissä, joka löytyy live-gallerian yhteydestä.

Kuvatoimisto päivystää osoitteessa
http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/mm-karsinta-2011/.

Myöhemmin kisaviikonlopun jälkeen kuvasto laajenee kattavammaksi, kun kertyneet kuvat käydään tarkemmin läpi. Alkuperäiskokoisia kuvatiedostoja voi lunastaa yksityistä käyttöä varten pientä korvausta vastaan, esim. itselle tai seurakaverille muistoksi mm-karsinnoista.

Jännittävää kisaviikonloppua ja onnea kisaajille!

Jukka / Koirakuvat.fi
jukka (at) koirakuvat.fi

Yksikään ohjaaja ei näyttänyt jäänyt tarkastamaan suoritusohjeita kesken radan, mutta tämä johtunee siitä, että illan kisoissa oli vain 3-luokan koirakoita.

(Klikkaa suuremmaksi)

Kyllähän tänäkin viikonloppuna tuli vastavaloon kuvattua paljon roskikseen meneviä ruutuja, mutta joskus vastavalossa saa tunnetusti täysin erilaisen tunnelman ja sävymaailman kuin turvalliseen, joskin latteaan myötävaloon kuvattuna.

Olipa oma kuvauspäätös valon käytön suhteen mikä tahansa, nykyisin hukkaruutujen välttelylle ei ole juurikaan syytä.

Lehden vinkit oli käsittääkseni kirjoittanut leipänsä kuvaamisella ansaitseva ammattilainen. Lehden seuraavassa numerossa saattaa hyvinkin olla vielä parempi neuvo välttää ottamasta kuvia ollenkaan, koska ne saattavat välillä epäonnistua

Halleissa sisäkisoissa on luonnollisesti hämärää, minkä huomaa ulkoa sisälle tultaessa. Silmä kuitenkin tottuu valaistukseen nopeasti – kamera ei. Pääsiäiskisoissa tuli napattua pari esimerkkiruutua näyttäen sen kuinka pimeää on “pimeä”. Ensimmäisessä kuvassa on keväinen iltapäivä hallin edustalta. Jälkimmäinen kuva on otettu hallista täsmälleen samoilla asetuksilla ja säädöillä.

Ulkona 1/160, f7.1, ISO100

Sisällä 1/160, f7.1, ISO100

Sisäkuvaan ei jäänyt mitään muuta kuin himmät raidat hallin katon valoista. Yksinkertaisesti valoisuusarvoja vertailemalla voidaan todeta, sisällä kirkkaimmat kohdat eli loisteputket ovat yhtä kirkkaita kuin portaiden kaiteen varjopuoli ulkona. Ei siis ihme, että sisäkisojen kuvia parsiessa päälaen harmaantumis- ja hihojen hiiltymisriski on ollut korkealla.

Täältä yksi ääni kesälle!