koirakuvat.kuvat.fi

…tai näiden linkkien mukaan harmaata. Talvikisat lähestyvät hiljalleen päätöstä, mutta jo aikaisemmin esillä olleella Jeff Cablella sekä Suomen omalla Kari Kuukalla ilmestyi blogeissaan muutama mielenkiintoinen postaus.

Muutama päivä sitten nostin esille alppilajien haasteellisuuden mahdollisten kuvaustilanteiden vähyyden kannalta. Kari Kuukka kirjoitti suurpujottelun osalta juuri samasta asiasta. Tosin hyvällä onnella kuvauspaikka sattuu olemaan tapahtumien kannalta juuri oikeassa paikassa:

-> http://kkuukka.wordpress.com/2010/02/25/vancouver-olympics-day-17-on-new-toys/

Kirjoituksessa on myös poikkeuksellisen paljon kalustoasiaa. Suurimmat merkit ovat järjestäneet kisoihin pro-palvelunsa, josta akkreditoidut kuvaajat saavat lainattua kalustoa joka lähtöön. Kommentteja löytyy muunmuassa uusimmasta 1D:n inkarnaatiosta, sekä parista telestä. Kehutusta 800 millistä ei tosin agilityssä olisi merkittävää hyötyä, ellei tavoitteena ole kuvata koirien ilmeitä naapurikunnasta.

Jeff Cablella on kirjoitukset mielenkiintoisesta USA:n ja Sveitsin jääkiekkoilusta sekä mallikkaat esimerkit pitkistä suljinajoista curlingin puitteissa. Lajina curling on varsin ihanteellinen pidemmille valotuksille.

-> http://jeffcable.blogspot.com/2010/02/curling-i-finally-made-it-out-to.html

Pienenä miinuksena varsinkin Jeffin jäälajien kuvat blogissa ovat kautta linjan vaikuttaneet yllättävänkin paljon alivalottuneilta tullakseen kisoihin päässeeltä kuvaajalta. Kuten kuiva hiekkakin, jää on sen verran kirkasta, että kameran valotusmittari hämääntyy taustan valoisuudesta, jolloin tuloksena on helposti tavallista latteampia kuvia.

Viimeistään nyt löytyi välttävä aasinsilta agilityn ja muiden tunnistettavampien talviurheilulajien välille.

Viime aikoina ruudun kulmassa on näkynyt huimapäisiä urheilijoita kiertäen myötämäessä vauhtia hidastavia portteja. Joissain tapauksissa voidaan jopa puhua kepeistä… vähän tämän näköisiä:

Kepit

Ilman tarkempaa katsomista tuosta ei välttämättä ihan heti tunnista mitä näiden välistä on tarkoitus mennä – sukset, koira vai puutarhatonttu. Kuva on joka tapauksessa otettu tänään, ja huomisen jälkeen näistä kepeistä on näkyvissä vielä vähemmän.

Epäasialliset koirattomat kirjoitukset jatkuvat. Kuten talvikisatkin. Muutamasta blogista on kuoriutunut kuvaamisen kannalta mielenkiintoisia postauksia.

Jeff Cable on paljastanut blogissaan, mitä kaikkea ammatikseen kuvaavan päivään kuuluu. Jos jollain sattuisi olemaan harhaluulo homman leppoisuudesta, vilkaisu osoitteeseen http://jeffcable.blogspot.com/2010/02/typical-day-photographing-olympics.html saattaa muuttaa näkemystä työtäyteisempään suuntaan. Homma ei siis ole pelkkää odottelua ja napin painamista!

Eipä silti, kuvamateriaali liikkuu käsittämättömän ripeästi julkaisuun. Varsinaisesta tapahtumasta ei mene kauankaan, kun verkkojulkaisut ovat jo saalistaneet ruudut kuvatoimistojen palveluista artikkeliensa kuvitukseksi. Ketju ei ole lyhin mahdollinen…

Gmailiin ilmestyi taannoin uusi ominaisuus, Google Buzz, jonka tarkoituksena on tuoda uusi viestittelymuoto googlepostin käyttäjille.

Suureksi hämmästykseksi Koirakuvien uusista blogikirjoituksesta tulee automaattisesti uusi julkinen aihe Buzziin. Palvelu tuntuu toimivan varsin mainiosti, joten halutessaan blogin tarinoita voi kommentoida julkisesti tästä eteenpäin blogin oman kommentoinnin lisäksi myös Buzzissa. Tiiviimpi integrointi blogiin ei ole vielä suunnitteilla, mutta mahdollisuutta voidaan arvioida jatkossa.

Olisi tosin googlen väki voinut vähän paremmin suomalaiseen suuhun taipuvan nimen keksiä aparaatille…

Vahvasti vaikuttaa siltä, että meneillään olevan viikon illat kuluvat todennäköisemmin mitä erilaisimpia talvilajeja seuratessa kuin sata- tai tuhatmäärin agilityruutuja peratessa.

Eräällä urheilukuvaukseen erikoistuneella sivustolla törmäsin artikkeliin, jossa eräs kuvaaja kertoo omin sanoin tunnelmista ennen lähtöä tähän asti suurimmalle keikalle. Faktaa jutussa ei juuri ole, mutta aiheesta oli hauska muutama rivi lukea.

Juttu löytyy sportsshooter.comista.

Rankkahan moisen pestin täytyy olla – agilitykisoihin valmistautuminen ei ole vielä vaatinut jääpalapussien teippaamista haaroihin

Silloin tällöin kuulee mainittavan, että agilityn kuvaaminen on hankalaa. Agilityn urheilulajin asemaan viitaten talvikisoja tollereiden kotimaasta seuratessa tuli mieleen, että tilanne agilitykuvien kanssa on hyvin ruusuinen moneen muuhun urheiluun verrattuna.

Esimerkkinä voidaan käyttää vaikkapa syöksylaskua, jota ruudulla sattui vilisemään. Suorituksia seuratessa tuli mieleen, että yksittäisen valokuvaajan kannalta on todennäköisesti hyvin pitkälti sattumasta kiinni minkälaisen kuvan sattuu ohitse kiitävästä laskijasta saamaan. Selvästikin radalla ei yksittäinen urheilija kierrä samoja esteitä kovin montaa kertaa. Lisäksi sen ainoan kerran, kun kukin laskija on mahdollista saada jyvälle pitkällä telellä, aikaa kuvan saamiseen oikeasta kulmasta on sekunnin luokkaa. En myöskään sanoisi, että suorituksen aikana olisi kovin paljon hyötyä tai mahdollisuuksia siirtyä parempaan kuvauspaikkaan – syöksyjillä nopeutta on kuitenkin reilusti toisen sadan puolella.

Täytyypä pitää nämä jutut muistissa kun seuraavan kerran itsekseen sadattelee olosuhteita

Lauantaisen taiston tauottua Purina-areenalla oli sunnuntaina ohjaajien talutettavana radan päähän järeimmän luokan agilityarsenaali maksi-kolmosten muodossa.

Ensimmäisen rataantutustumisen aikoihin paikalle saavuttua epäilytti jonkin aikaa oma vireystila kelvollisten kuvien ottamiseen pitkäksi venähtäneen lauantai-illan jäljiltä. Tilanteeseen oli toki osannut varautua lähtölistat ennakkoon tarkistamalla. Jutun juoni oli kuitenkin se, että aamun ensimmäistä lähtölupaa tuli odottamaan maajoukkueen kestoedustaja Oreniuksen klaanista, joka ei varmasti jäisi hyvään kuvauspaikkaan odottelemaan. Yoko heittikin tulostaululle heti kärkeen niin kovan pommin, että parempaa tulosta ei löytynyt ensimmäisellä radalla. Yllätyksettömästi palkintokoroke täyttyi borcol-ohjaajista Jaakko Knuutin ja Kim Kurkisen noustessa Jounin vierelle.

Klikkaa suuremmaksi

Aamun ensimmäisestä radasta oli pakko todeta, että äärimmäisen harvoin sattuu kohdalle näin sopiva rata kuvaamisen kannalta. Käytännössä yksi paikka oli riittävä varsin monen hyvän tilanteen kuvaamiseen. Nopeasti arvioituna samasta paikasta pystyi kuvaamaan kolme-neljä estettä erittäin kätevästi, ja lähes kymmenkunta paikkaa oli suoraan hyvässä kulmassa. Vertailun vuoksi tyypillinen tilanne on se, että yhdestä paikasta käsin on jotain toivoa toivoa saada korkeintaan kaksi tyydyttävää kuvakulmaa suorituksista.

Paras kuvattava rata pitkään aikaan (klikkaa suuremmaksi)

Omasta mielestäni kätevin paikka oli kaivautua asemiin yläreunan koordinaattien mukaan n. 12 metrin kohdille, mistä pienellä siirtymisellä oli hyvä näkyvyys n. puolille esteistä. Sunnuntain oikea rivi tässä suhteessa oli 1, 2, 4, 5, 6, 8 ja 12 sekä lisänumeroina 13, 16 ja 17. Omasta mielestäni tämän rivin ansiosta radan kuvasaalis oli kokolailla monipuolisempi kuin mitä yleensä on tottunut odottamaan. Sarjatulta tuli lauottua normaaliin verrattuna runsaanlaisesti, eikä kuvien kokonaismäärää auttanut pitämään pienenä Yokosta alkaen herkässä ollut liipaisinsormi. Nerokkaan taistelukentän oli sodanjohdossa laatinut H. Luomala.

Syyllisen näköinen tuomari

Toisen radan rakentamisen aikana piti sopivassa tilanteessa erikseen kiittää tuomaria onnistuneesta estesijoittelusta. Väärinkäsitysten välttämiseksi kyseinen tuomari on todellisuudessa oikein mukava, toisin kuin mitä kuvasta voisi luulla

Toisella radalla tahti jatkui ensimmäisen radan toisintona poiketen vain kolmossijan valloittajan osalta. Palkintokuvissa joutuukin tarkemmin etsimään eroavaisuuksia. Jossain määrin samantyyppinen rata ei tarjonnut yhtä loistavia kuvausmahdollisuuksia. Toisaalta tämä pakotti käyttämään enemmän jalkoja auttaen varsin viileään säähän. A-rata jäi viimeiseksi kuvattavaksi.

Valoisuuden puolesta tilanne oli lauantaita parempi aikaisemmasta ajankohdasta huolimatta. Olin myös huomaavinani paikan päällä, että heti aamusta ilma on puhtaampaa ennen kuin tanner on pölissyt ja aita kaatunut taiston tuoksinassa. Kovin montaa kaatuvaa aitaa en tosin huomannut kahdella ensimmäisellä radalla.

Purinaviikonlopun perusteella Pääkaupunkiseudun keski-maa (=Konala) oli nähtyjen suoritusten perusteella kolmikon Eriksson-Orenius-Knuutti varmassa hallinnassa 15 yksittäisen radan 14 nollan perusteella. Kahden viikonlopun kisavisiittien ja vajaan 3000 laukauksen jäljiltä on seuraavaksi vuorossa hetken hengähdys ennen seuraavia koitoksia.

belpag Mindy

Lumentäyteisen helmikuun alun viikonloppu kului seuratessa Purina-areenalla kolmosluokan kaksipäiväisiä kisoja seuratessa. Lauantain kilpailusta vastasivat mini- ja medi-koot neljän radan turvin. Sunnuntaina maxit pääsivät saman urakan ääreen. Sunnuntain osalta on luvassa oma kirjoitus.

Kuvauskeleiksi luvattiin vielä ennen lauantaita peräti osittaista auringonpaistetta, mikä kuitenkin osoittautui sääennusteiden vallitsevaan tapaan täysin perättömäksi. “Normaalin” hämyisessä hallissa oli siis tultava toimeen.

Radat osoittautuivat haastaviksi sekä ohjaajien että kuvaamisen kannalta. Hyppyradoilla näköesteiden suhteellinen vähäisyys luonnollisesti helpotti järkevien kuvakulmien seuraamista. Agilityradalla yksi pahimmista miinoista oli kaarevan putken jälkeinen takaa hypättävä este, joka tuotti suuren kasan hylkyjä. Ratkaisuja esteeseen haettiin useaa kautta – tässä eräs epätyypillisempi variaatio.

Suorin reitti ei aina ole lyhin?

Koirakoilla olikin tekemistä tuloksen saamiseksi, sillä pyöreän yliajattoman rinkulan sai haalittua vain harvat ja valitut. Mielestäni Sini Erikssonin kuuden nollan saalis oli ylivoimaisesti päivän hurjin saavutus, etenkin kun kullakin radalla käytiin vain yhden koiran kanssa. Takana on varmasti salaisuuksia, jota monella kanssakilpailijalla lienee syytä etsiä.

Uusia kuvioita hautomassa

Edellisten Hyvinkään kuvien jälkeen lopputulos kuvissa oli mielestäni askel vaihteeksi parempaan suuntaan, vaikka paljon jääkin toivottavaa. Ilman apuvalaistusta ei vain ole oikein mahdollista haalia enempää fotoneja kennolle, paitsi ehkä jollain eksoottisella lasitavaralla ilman automaattitarkennusta. Sinänsä mielenkiintoinen havainto oli osuus kilpailunumeroista, joista jotain järkevää kuvastoa selvisi raakkauksesta. Pikaisen arvion mukaan lähes 95% startanneista pääsi kuvaan, mikä kahden radan osalta ei ole kovin huono lukema.

Päivän kuvat löytyvät galleriasta osoitteesta http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2010-02-06%20hau/.

Tämä aihe ei suoraan liity koiraurheiluun, mutta aihepiirin puitteissa seuraava tekniikkauutinen sopinee tähän blogiin.

Dpreview.comin uutisissa oli aikaisemmin tällä viikolla maininta uudesta pokkarissa, jossa on uutuutena lemmikkikuvausmoodi! Kyseessä on melko tyypillinen superzoomilla varustettu 10 megapikselin taskukamera. Yhtenä ominaisuutena on ilmoitettu “Pets scene mode”, joka ainakin uutisen mukaan kytkee salaman ja tarkennusvalon pois päältä sekä tekee kameran toiminnasta äänetöntä. Ikään kuin pokkareista muutenkaan lähtisi tyypillistä “kameran ääntä”. Edellä mainittujen temppujen lisäksi kameran automaattitarkennus hakeutuu kissan naamaan sellaisen kuvassa havaitessaan. Ilmiselvästi tässä on otettu mallia kamerapalstojen terävyysintoilijoiden taipumuksesta ottaa huikaisevan teräviä kuvia kissoistaan. Nyt olisi hyvä aika vaatia myös koiraihmisille vastaava ominaisuus kameraan!

Tuoteuutinen Ricohin mullistavasta uutuudesta löytyy kokonaisuudessaan täältä. Tuotemaininnasta huolimatta kyseessä ei ole mainos eikä ostosuositus

… nimittäin visiitti tokokokeessa kuvaamassa. Jotta viime viikon sunnuntaina ei olisi jäänyt ylimääräistä aikaa kuvaamiselta, ennen suuntaamista Hyvinkäälle aamupäivällä ehti hyvin piipahtamaan Purina-areenalla tarkastamassa tokotapahtuman kuviot tutun agiohjaajan suosituksesta. Vaikka tokokuvia onkin nähnyt jonkinlaisen määrän etukäteen, milloinkaan ei ole varsinaisesti ollut tilaisuutta itse keskittyä kuvaamiseen.

Agilityn seuraamiseen tottuneempana kesti tovin ennen kuin kuvaushetkiä alkoi näkemään jollain tavalla. Agissa ohjaaja on suurimman osan ajasta koiran lähettyvillä, mikä ei todellakaan vastaa pidemmälle ehtineiden luokkien liikkeitä. Haasteeksi tosin jää vielä jatkossa saada ovesta ulos kävelleet ohjaajat hienosti samaan kuvaan paikallaan odottavien koirien kanssa.

Klikkaa suuremmaksi

Kuvaamista helpottaa tietenkin rauhallisempi liike kehässä, jolloin hieman pidemmälläkin valotusajalla pärjää varsin hyvin. Tämä mahdollistaa luonnollisesti miellyttävämmän kuvanlaadun pimeissäkin olosuhteissa. Kehän runsas tyhjä tila antaa huomattavasti enemmän vapauksia sommiteluun ja rajaamiseen kuin nopeatempoisempi agility. Tokokuvista tulee helpommin tilannekuvan oloisia, kun taas agilityssä keskittyy usein vauhdin välittämiseen. Lajia pitäisi tuntea paljon paremmin jotta liikkeiden puhtauteen osaisi kiinnittää oikealla tavalla huomiota.

Hauska ihmetyksen aihe oli sekunnin ajan alo-ryhmää seuratessa, kun tyypillisen kokoisen saksalaisen jälkeen kehään tepsutti cardigan-corgi. Hämmästelin että eikös nyt ollut maxien vuoro, mutta tokossahan koolla ei ole niin väliä Niin sitä tottuu tiettyihin kuvioihin…

Kelloa vastaan kilpailemisen rinnalla toiminta etenkin evl-luokassa oli kunnioitettavan täsmällisen oloista. Toivottavasti laji tulee tulevaisuudessa tutummaksi. Jokseenkin laiha kuvasaalis löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2010-01-31%20hau-toko/ .

Klikkaa suuremmaksi

Klikkaa suuremmaksi