Kirjoitukset huhtikuu, 2010
Messuhulinat
27.4.2010
Huhtikuun viimeisenä sunnuntaina oli niin keväinen keli, että päivä oli pakko viettää sisällä – Messukeskuksen Itä-Helsingin agilityharrastajien kolmosten kisoissa.
Paikalle saapuminen ei käynyt ihan niin helposti kuin mitä olisi luullut. Messukeskusta oli täyttämässä samaan aikaan pienoismalli-, lapsi-, ja eläinihmiset. Päivän pääasiallinen viesti tuli nopeasti tutuksi:
Edelliseltä vuodelta oli hyvin muistissa varsin kenkkumainen valaistus Messukeskuksessa sisäurheilua silmälläpitäen. Vaan olisipa edes ollut samanlainen tilanne kuin viime kerralla. Kisojen paikka oli nyt siirtynyt pykälän verran junarataan päin halliin, jossa oli isoilla seinustoilla suhteellisen pienet ikkunat. Tuloksena oli totaalinen sekavalo ikkunoiden ja arviolta pari aukkoa himmeämmän keinovalon risteytyksenä. Luonnonvalo on tietysti plussaa, mutta auringon kääntyessä valo paistoi aina jommasta kummasta ikkunasta. Pahimmillaan todella monissa ruuduissa valo näyttää siltä kuin olisi suoralla salamalla ampunut kehään. Lisäksi jollain tavalla järkevän valkotasapainon löytäminen on todella hankalaa. Asiaa ei tietenkään auta totuttelu uusi näyttö ja siihen liittyvä ainainen suo kalibroinnin kanssa.
Purina-areenan uusi parvi on toki hieno, mutta buffan puolta pitäisi vielä vähän laajentaa tämän radan rinnalla
Yleisöä kertyi nopeasti ratojen alkamisen jälkeen katselemaan kisasuorituksia. Satunnaisia kommentteja tuli kuultua tahtomattaankin radan reunalla liikkuessa. Yleisön kiinnostus vaikutti olevan hyvin eri tyyppistä kuin vaikkapa maajoukkuekarsinnoissa. Viikonloppuna eniten riemua aiheuttivat nimittäin mokailut radalla. Väkisin tulikin mieleen, että Agilityliitto on (käsittääkseni) ihan oikealla polulla luodakseen agilitylle imagoa oikeana urheilulajina jonkinlaisen lemmikkitemppuilun sijasta. Yleisöllä ei aina tuntunut olevan käsitystä siitä, että koirakot olivat ainakin suurimmaksi osaksi tekemässä radalla parastaan kisamielellä.
Vakavaakin vakavammat medi- ja maxi-kolmosten kisakuvat löytyvät osoitteesta
http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2010-04-25+i-hah/.
Agilityviikonloppu mediassa
16.4.2010
Sunnuntaina 18.4. on odotettavissa Elixir-ohjelman agilityaiheen ensimmäinen lähetys.
Tämän lisäksi yllättäen huomasin matkalla radion avatessa agilityn olevan eetterissä Radio Suomen Tekniikan taustapeili-ohjelmassa. Toimitus oli päätynyt Turun suunnalle Janita Leinosen juttusille. Ohjelman alussa oli yllättävän paljon agilityyn ja koulutukseen liittyvää juttua.
Lähetys näyttää olevan kuunneltavissa YLE Areenassa osoitteessa http://areena.yle.fi/audio/908400 . Olikohan YLElle tullut sattumalta sama aihe kuin kilpailevalla kanavalla…
Edit. Koko ohjelmahan osoittautui kuuntelun jälkeen puolen tunnin tiiviiksi koiraurheilupaketiksi. Yllättävää sinänsä, kun aikaisemmin samassa ohjelmassa on törmännyt asiantuntijalausuntoihin ajettavista ruohonleikkureista.
Balettitunti
14.4.2010
Toukokuun kisoihin valmistautuvat Essi, Punssi ja Ninnu pitivät taas vastikään treenisession SporttikoiraHallissa. Tällä kertaa tv-kamerasta tai juontajasta ei ollut jälkeäkään, joten koulutuksen seuraamiseen pystyi keskittymään aivan eri tavalla kuin ensimmäisellä kerralla.
Päivä oli monien viimeisten aurinkoinen, ja hallin katon tuntumassa olleista ikkunoista saikin paljon kohtuullisen hyvää valaistusta tekonurmen pintaan. Treenialueen epätyypillinen muoto tuotti kuvauksellisesti perinteisempiä haasteita. Viimeksi ongelmana oli pysyä piilossa, tällä kertaa haasteena oli päästä tarpeeksi kauas koirasta ja ohjaajasta mutta silti pitää kuvakulma sellaisena, että kohteen ja seinän väliin jäisi tarpeeksi etäisyyttä.
Pääosin etäisyysrajoitteen takia tulikin heti kärkeen turvauduttua tavallista lyhyempään polttoväliin. Toimivaksi kakkulaksi osoittautui aikaisemmin ahkerampaa käyttöä nähnyt 85-millinen, jolla etäisyys kohteeseen ei tarvinnut olla kovinkaan suuri käyttökelposille rajauksille. Valitettavasti kyseisen lasin ehdoton heikkous tuli todettua näissä olosuhteissa saman tien – molemmat merkin 85-millisistä tuottavat suurilla aukoilla voimakkaisiin kontrasteihin erityisen paljon purppurareunoja. Esimerkkinä alla olevassa kuvassa vastavaloon sormet vaihtavat väriä melko tehokkaasti. Isommassa kuvassa ilmiö korostuu toki vielä pahemmin.
Kirkasta valoa siis riitti, mutta onneksi siitä oli jotain hyötyäkin. Muutaman hypyn taakse aurinko paistoi lähes suoraan, joten taustan valotuksen säilyttäminen ehjänä ei ollut käytännössä mahdollista ilman kohteen valaisua. Tästä syystä tausta saikin palaa rauhassa puhki, joten lopputulos muistuttaa tältä osin hieman heijastintaustaista studiokuvaa. Taustalle toki jäi hieman muutakin, ja huolellisella aluevalinnalla ja gradienttityökalulla kuvasta voisi photoshopilla saada vielä paljon eteerisemmän. Lisäksi vielä ylimääräistä tilaa oikealle, valotuksen osittaista korjailua, ja ja …
Niinun ohjauskoulutusta oli hauska pysähtyä seuraamaan. Jos esteet kannettaisiin varastoon ja alustaksi vaihtuisi parketti, esimerkkiohjaukset toisivat ensimmäisenä agilityn sijasta mieleen baletin. Itselläni vaikutelma oli jo vakuuttava hyppyjen ja putkien välissä keinonurmella.
Punssilla oli treeneissä into päällä, ja Essiin ohjauksessa keskittyminen ei näytä tuottavan minkäänlaisia ongelmia. Sopivan lelun ilmestyttyä näköpiiriin löytyy varsin hilpeitä ilmeitä
Esiripun takana
13.4.2010
Viikonloppuna tuli vierailtua Wanhan sataman Kuva&Kamera-messuilla pällistelemässä alan kuulumisia. Tärkeimpänä kohteena oli Kuvat.fi-palvelun messukioski, jossa pääsi moikkaamaan palvelusta vastaavaa porukkaa “livenä”. Aikaisemmilla kohtaamiskerroilla palautetta on päässyt antamaan varsin vastaanottavaiselle taholle, ja niin myös tälläkin kerralla.
Tiskillä oli myös esittelyssä palvelun kehitteillä oleva kolmosversio, joka ainakin ensi silmäyksellä näytti varsin vakuuttavalta. Pelkän gallerian lisäksi palveluun on odotettavissa mahdollisuus esittelysivuille sekä blogiin. Lopullisen tuotantoversion perusteella Koirakuvien erillisten galleria- ja blogisivujen jakoa pitänee miettiä uudelleen.
Tässä vielä kehittäjien blogin postaus, jossa videolla nähtävissä uutta v3-demoa.
-> http://dev.kuvat.fi/blog/2010/04/13/messut-ja-tulevat-ominaisuudet/
Uusi versio pitäisi olla odotettavissa tämän vuoden puolella. Siihen asti vesi kielellä.
Valot ja varjot
9.4.2010
HAU:n pääsiäiskisakuvat tulivat viimeinkin valmiiksi. Sunnuntaina haaviin jäi vain myöhäisemmän illan maxi-kolmosten hyppyrata, ja maanantain osalta tuli seurattua muutama ykkösten rata.
Sunnuntain hyppyrata oli juuri sellaiseen aikaan, että myöhäisemmäksi venynyt auringonlasku osui juuri radan alkuun. Aikaisemmin ei ole tullut ajateltua tarkemmin kuinka paljon pienikin luonnonvalo auttaa hallissa kuvaamisessa. Radan lopussa ulkoa ei tullut enää vähäisintäkään valaistusapua, joten viimeistään tässä vaiheessa ylimääräinen säätövara valotuksessa hupeni nollaan – tuloksena puolittaista liike-epäterävyyttä ja kohinaa.
Radan viimeistelyn aikana oli oiva mahdollisuus ottaa hyvin valo-olosuhteita demonstroiva laajiskuva parvelta. Kuvassa näkyy mainiosti miten suuri valaistusero radan eri kohdissa on lamppujen sijainnista johtuen. Kuva on tahallaan hieman alivalotettu ilmiön havainnollistamiseksi, mutta kontrastia tai sävykäyrää ei ole sen kummemmin säädetty. Silmä sopeutuu eroon paikan päällä, mutta kamera ei. Vaikutelmaa voi vahvistaa siristämällä hieman silmiä – reunojen keskellä on oikeasti pimeää. Ei pidä itsekään ihmetellä miksi kuvat tuppaavat tulemaan enimmäkseen radan reunoilta.
Maksien päivä sujui melko tiukasti Tuulia Liuhdon ja Punssin komennossa, kaikkien ratojen nopein aika nopeinta aikaa ja yksi virhe on mahtava suoritus muutenkin nimekkäässä seurassa. Minkähänlainen vauhti Punssista lopulta irtoaa lainaohjaajan näpeissä…
Maanantain ykkösissä treeniryhmän lagotto oli lähellä “viikonlopussa kakkosiin”-temppua, mutta kolmas nolla osui pahaksi hyppyradalle, ja ratkaiseva perusradan nolla jäi puolittaisen hyppykeinun päähän. Ilonaiheita vaikutti olevan ykkösissä enemmänkin kun palaset loksahtelivat radalla(kin) kohdilleen.
Kyselyitä pääsiäiskisojen kuviin liittyen on tullut todella paljon, kiitokset kaikille kiinnostuneille! Hallikausi taitaa itse asiassa tämän talven osalta olla pikku hiljaa lopuillaan. PK-seudulla taitaa tosin olla vielä Messukeskuksessa viimevuotiseen tapaan yleisöä keräävät kisat…
Yhdeksän radan lauantai
6.4.2010
Perjantain tapaan Purina-areenan kisat jatkuivat lauantaina ykkös- ja kakkosluokkien hyppy- ja agilityradoilla. Näinpä useampi tunti tuli katsottua ja kuvattua kilpailuja. Nollia ropisi melkoinen määrä, ja järjestävänkin seuran menestys oli kohdillaan – luokkanousuja, puhtaita ratoja tai muuten näyttäviä esityksiä mahtui päivälle paljon. Iltaa kohti virheitä tuli radalla kasvava määrä, ja ihanneajan alittaneita nollaratoja tulikin enää kaksi jokaista kakkosluokkaa kohti.
Kolmosille omistettu perjantain kisapäivä tuntui aika kevyeltä lauantain yhdeksän seuratun radan rinnalla. “Oman” seuran kisoissa kuvaaminen oli kuitenkin varsin mukavaa pitkästä päivästä huolimatta, kun radanrakennustauoilla riitti tavallista enemmän juttuseuraa. Nähtiinpä radalla kisaamassa myös Agilityliiton keulahahmoja.
Ulkoruokintalinjalle perustetun buffetin tarjoilut maistuivat pidemmän päivän aikana mainiosti. Allekirjoittaneen lisäksi myös viimeisen rataantutustumisen aikana seurakaverin vahtiin jätetty aussie pysyi tyytyväisenä vohvelin taian alla, josta jo ehdittiin vitsailemaan uuden auspal- eli australianpallokoira-rodun syntymisellä…
Ykkös- ja kakkosluokkien suoraviivaisemmat radat eivät luonnollisestikaan sisältäneet yhtä paljon kiemuroita kuin perjantain kolmosten kuviot, mutta tästä huolimatta radoilta löytyi helposti tiiviitä kuvakulmia. Päivän parhaan valon aikaan pystyi jälleen saamaan kuvia vähän kauempaakin. Yksi kuva herätti erityisesti jälkikäteen huomion – kuva kertoo hyvin pelkistetysti agilityn perusolemuksen, koiran, ohjaajan, esteen sekä tuomarin. Tehdyn rajauksen huomioiden kuvaan olisi vielä saanut kaiken oleellisen tuplasti pidemmälläkin putkella.
Koko ATD-kisakuvasto on äheltämisen jälkeen vihdoinkin kokonaisuudessaan nähtävillä osoitteessa http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2010-04-02 atd/. Pääkansiossa on myös kuva parista ykkösten ratapiirroksesta.
Ja sitten HAU:n kisakuvien pariin…
Pitkä perjantai
3.4.2010
Pitkäperjantaina oli vuorossa vierailu AgiTokoDogsin pääsiäiskisojen kolmosluokan ratojen varrella. Päivä oli paikoin valoisa tai sateinen, mutta huomattavasti edellisiä kisoja lämpimämpi sää tuntui jo hallin sisälläkin, koska vielä monen tunnin jälkeenkään ei tuntunut kylmältä.
Kolmoset tarjosivat todella hyvän näköisiä tilanteita, jotka toivottavasti näkyvät myös kuvissa. Muutamana valoisana hetkenä sain otettua muutaman kuluvan vuoden parhaista agilitykuvista – sopivan tiiviitä, keskittyneitä mutta vauhdikkaita. Toki kuvaukseen soveltuvalla radalla oli oma osuus kuvissa, kun koiran ja ohjaajan linjat mutkittelevat esteiden välissä juuri sopivasti.
Valoisamman päivän salliessa tuli käytettyä luotto-teleä lyhyen jatkeen kanssa syöden pykälän valovoimaa, mutta päästäessä vähän lähemmäs kohdetta. Näin sai säästettyä itse asiassa yllättävän paljonkin rajaamista käsittelyssä. Kun terävyys ja tarkennus eivät vallinneella valoisuudella ota kovin paljoa nokkiinsa, pidemmällä kiinteällä polttovälillä tulikin kuvattua ainakin osa joka radasta. Tästä johtuen kisojen kuvastossa on tyypillistä enemmän soolokuvia koirista, kun ohjaaja oli yksinkertaisesti liian etäällä yhteiskuvaa varten.
Silloin tällöin tulee mieleen että alkaisi kuvaamaan hallissa valon salliessa zoomeilla kätevyyden takia, mutta ainakin tähän asti kiinteiden putkien haasteellisuus on ollut osa viehätystä agilityn kuvaamisessa. Useasti on törmännyt ajatukseen, että kiinteä polttoväli pakottaa suunnittelemaan kuvia huolellisemmin. Kyseinen idea pitää paikkansa ainakin sen puolesta, että vaihtelevia kuvia saadakseen täytyy oikeasti nähdä vaivaa agilityä kuvatessa. Mielipide voi olla toisenlainen silloin, kun on ehdottoman pakko saada jostain “peruskuva”, mutta Koirakuviin kuvatessa nykyinen asetelma tuntuu olevan varsin toimiva.
Pääsiäisviikonlopun ensimmäisen kuvauspäivän annista muodostui muuta kuin pitkäperjantaimainen – iloista tunnelmaa ja pitkästä aikaa erityisen positiivisia kuvaushetkiä. Tosin järjestäjille aamukahdeksalta startanneesta perjantaista tuli kirjaimellisesti pitkä, kuulemma myöhäisimmillään kotiin oli päästy puolen yön korvilla.
ATD:n kisojen kuvat putoilevat valmistuttuaan osoitteeseen
http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2010-04-02%20atd/




















