Kirjoitukset toukokuu, 2011
Agilityä huonomuistisille
27.5.2011
Border Agility Teamin esteet ovat selvästi suunniteltu niille, joilla on vaikeuksia muistaa miten hypyistä mennään yli. Alla olevassa kuvassa groenendael seuraa tarkasti hyppyesteeseen merkittyä oikeaa suoritustapaa. Hyppyesteiden lisäksi ohje pätee myös kontakteille – koiraa selvästi kielletään ottamasta loikkaa.
Yksikään ohjaaja ei näyttänyt jäänyt tarkastamaan suoritusohjeita kesken radan, mutta tämä johtunee siitä, että illan kisoissa oli vain 3-luokan koirakoita.
Hyvät neuvot kalliit
9.5.2011
Viikonloppu kului IHAH:n uuden kentän avajaiskisojen radan laidalla. Kuvia purkaessa pompahti mieleen sattumalta käsiini osunut erään tavaratalon asiakaslehti, jossa digikameroita koskevan artikkelin yhteydessä oli mainittu muutamia nyrkkisääntöjä kuvaamiseen. Yhtenä kohtana taisi olla vapaasti muisteltuna “älä kuvaa vastavaloon, koska kuvat epäonnistuvat varmasti”.
Kyllähän tänäkin viikonloppuna tuli vastavaloon kuvattua paljon roskikseen meneviä ruutuja, mutta joskus vastavalossa saa tunnetusti täysin erilaisen tunnelman ja sävymaailman kuin turvalliseen, joskin latteaan myötävaloon kuvattuna.
Olipa oma kuvauspäätös valon käytön suhteen mikä tahansa, nykyisin hukkaruutujen välttelylle ei ole juurikaan syytä.
Lehden vinkit oli käsittääkseni kirjoittanut leipänsä kuvaamisella ansaitseva ammattilainen. Lehden seuraavassa numerossa saattaa hyvinkin olla vielä parempi neuvo välttää ottamasta kuvia ollenkaan, koska ne saattavat välillä epäonnistua




