koirakuvat.kuvat.fi

Kirpaiseva tammikuinen suunnuntai tuli suurimmaksi osaksi vietettyä tauon jälkeen Purina-areenalla kameran takana, kohteena tällä kertaa HSKH:n ykkös- ja kakkosluokkien kahden radan kilpailu.

Kyseessä oli ensimmäinen tapahtuma, kun hallin laajennusta pääsi todistamaan tositoimissa. Kylmääminen alkoi jo ennen paikalle saapumista, koska ennakoidusti hallin sisäpäätyyn oli odotetusti rakennettu katsomoparvi aikaisempien toimistokoppien paikalle. Ennakkoon ahdisti ajatus samanlaisesta ratkaisusta katsomoalueen suhteen kuin mitä Kirkkonummella on totuttu näkemään. Purinalla loistavaa on ollut mahdollisuus liikkua radan pitkällä sivulla, jolloin kuvaaminen eri puolilta rataa on varsin kätevää. Pelko osoittautui ensinäkemältä aiheettomaksi, koska radalle varattu tila oli uudistuksista huolimatta ennallaan.

Yleisnäkymä uudistuneesta hallista

Ennen...

... ja jälkeen

Laajennuksen myötä tulleet lämpimät yleisötilat osoittautuivat todella mainioiksi. Kahvio tuli todettua varsin mukavaksi paikaksi, ja samaan päätelmään tuntui moni muukin tulleen. Eräässä vaiheessa päivää yleisö tuntuikin seuraavan radan tapahtumia nenä kiinni ikkunassa. Vielä kun saisi jonkun kätevän luukun, josta voisi tuikata objektiivin läpi, niin mikäs siinä olisi kuvatessa – nojatuolissa lämpimän juoman kera Realistisempi plussa kahviossa on sen koko ja tuuletus, minkä ansiosta ilman kosteus ei tuntunut korkealta. Vähäpätöiseltä tuntuva seikka on tärkeä vähintään siinä vaiheessa, kun parin tunnin jälkeen piipahtaa sisällä paljaan kameran kanssa. Kosteamman sisäilman kanssa saisi nimittäin tuskailla pinnoille tiivistyvän veden takia.

Yläkerrassa oli tällä kertaa väkeä vain ajoittain, mutta parvi tullee osoittatumaan videokuvaajille loistavaksi paikaksi, sieltä kun saa esteettä kuvattua suorituksia. Paikan päällä näkyi uusittu ajanottojärjestelmä, josta ilmeisesti saatiin päivitettyä tuoreet tulokset verkkoon (lähes?) reaaliajassa. Loistavaa toimintaa!

Ylemmän kerroksen kuvakulmaa

Kisat itsessään vaikuttivat sujuneen mallikkaasti. Aikataulussa pysyminen ei tuottanut ongelmia, ja lähemmäs toistakymmentä pakkasastetta ei haitannut menoa. Sivumennen tulikin kuultua maininta viidestä vaatekerroksesta, joten osallistujat olivat ottaneet olosuhteet hyvin huomioon. Itsellä luku jäi vain neljään.

Vaikka lumipeite olikin tehokkaasti tukkinut ikkunat katon keskellä, valoa tuntui olevan melko mukavasti suurimman osan ajasta, ja vasta kakkosluokan A-radan aikana hämärä alkoi hiipimään hallin puolelle. Kuvasaalis olikin paikoin varsin tyydyttävää, mikä on sinänsä mukava pimeän vuodenajan sisäkisalle. Kameran asetukset joutui tosin jälleen ruuvaamaan kriittisille rajoille rokottaen kuvanlaatua. Kuvastoon saatiin myös uutta rotukirjoa, kun Suomessa muutenkin harvalukuisten entlebuchien edustaja ilmestyi maxi-ykkösten rataa suorittamaan.

Ensimmäisten kokemusten jäljiltä on annettava iso käsi HAU:lle, jossa on tehty todella hieno työ kilpailupuitteiden parantamiseksi. Uudistusten myötä purinalle tulee paikalle entistäkin mieluummin. Toivottavasti sama koskee myös kisaajia! Ikävää on tosin todeta, että harvalla seuralla on resursseja samanlaiseen urakkaan.

Edellisenä viikonloppuna tuli pistäydyttyä Kirkkonummen suunnalla 1- ja 2-luokkien kisoissa KKK:n hallissa.

Pilvinen talvipäivä kun oli, hallissa oli käytännössä niin pimeää, että kuvaamisen kannalta vielä vähempi valaistus olisi johtanut kameran pysymisessä laukun pohjalla. Muutama kuva jäi onneksi talteen.

Päällimmäisenä sunnuntailta jäi mieleen varsin hämyinen ilmanlaatu hallissa, minkä takia kuvien yleisilme oli harvinaisen lattea. Purina-areenaan verrattuna katsomo on hallin lyhyellä sivulla, jolloin keskimääräinen etäisyys kohteeseen on pidempi. Tällöin sumuista ilmaa mahtuu väliin enemmän, joka aiheuttaa kontrastin vähenemistä. Jälkikäteen kontrastin puutetta voi toki paikata, mutta tietty “napakkuus” jää uupumaan. Sopii vain toivoa, että Purinan tuoreet uudistukset eivät ole johtaneet samanlaiseen tilanteeseen.

Kohtalaisesta pakkassäästä huolimatta mukavaa vaikutti olevan riippumatta siitä oltiinko radalla vai sen ulkopuolella.

Törmäsin muutama päivä sitten tuoreeseen blogiin, jossa on tarkoitus käsitellä kaukalourheilun kuvaamista jääkiekkoilun näkökulmasta. Ensi vilkaisulla lajiin liittyvät ongelmat ovat varsin samanlaisia, mihin on tullut itsekin jo otettua kantaa. Sisältöä en vielä kommentoi, mutta aika näyttänee minkälaista juttua tuonne alkaa tulemaan.

• Jatkoaika.comin valokuvablogi: http://etsimessa.jatkoaika.com/

Joulukuun puolesta välistä saakka käynnissä ollut Agilitykuva 2009 -äänestys on päättynyt. Kuvitelmissa oli alun perin, että äänestäneiden määrässä olisi hauska nähdä viidenkymmenen ylittävä lukema. Odotukset eivät aivan menneet oikeaan suuruusluokkaan, sillä viimeinen äänestäjä tuotti lopulliseksi äänimääräksi 302. Kiitos kaikille kiinnostuneille!

Agilitykuva 2009 -äänestyksen ykkönen. (klikkaa suuremmaksi)

Äänestyksen tulos ei jättänyt paljon arvuuteltavaa äänestäjien suosikista: yökisojen A-estettä suorittava dalmatialainen keräsi äänisaaliista lähes 40 prosenttia. Muut eniten ääniä keränneet olivat toisena Bordercollie keinulla (Kuva 1) sekä kolmanneksi viime metreillä kiilannut borderterrieri okserilla (Kuva 4). Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, mutta sijojen 2 ja 5 kuvilla oli eroa vain kahdeksan ääntä. Lopulliset tulokset näkyvät alla.

Äänestystulokset kokonaisuudessaan. Ääniä annettiin 302 kappaletta.

Hämmästyttävän suuri osa äänestäneistä jätti myös yhteystietonsa arvontaa varten. Ennakoitua aktiivisemmasta äänestyksestä johtuen voittajia arvottiin suunniteltua kaksinkertainen määrä, eli kaksi kappaletta. Täysin sattumanvaraisesti suoritetun arvonnan onnekkaille on ilmoitettu sähköpostitse. Mikäli jostain syystä kuvauksia jää järjestämättä, arvotaan tilalle uusi voittaja.

Arpaonni suosi tällä kertaa ensimmäisenä novascotiannoutajan ja toisena snautseri/kelpiejoukkuetta. Onneksi olkoon!

Blogin varsinaiseen äänestykseen tulleet kommentit on siirretty tähän artikkeliin. Ehdokkaat ovat nähtävissä sivulla http://www.koirakuvat.fi/2009/12/vuoden-2009-agilitykuva.html .

versio 1.0b (1.1.2011)
hakusanat: mikä kamera?, koirien kuvaus

Johdanto

Monilla netin koira- ja miksei muillakin lemmikkiaiheisilla keskustelupalstoilla vaikuttaa usein olevan viestiketjuja aiheesta “mikä olisi hyvä järkkäri koirien kuvaamiseen” tai “kokemuksia xxxDxx-kamerasta”. Tuoreen vuosikymmenen juhlistamiseksi ajattelin hieman koota yleispäteviä mutta subjektiivisia mietteitä tähän kirjoitukseen. Tässä siis yhteenveto ajatuksista joita on tullut mieleen kuvaukseen sopivia viestejä lukiessani – ja muutamaan jopa vastattuani.

Monissa tapauksissa kysymys on siitä, onko järjestelmän vai kehittyneemmän pokkarin hankinta oikea vaihtoehto. Tässä yhteydessä en suoraan aio ottaa tähän kantaa, mutta toivottavasti seuraavista riveistä on jotain apua tähänkin pulmaan. On liene hyvä huomauttaa lisäksi, että omien kokemusten takia c-merkkisiin laitteisiin tulee viitatuksi herkemmin vain siksi, että käytössä muita (yhtä varteenotettavia) vaihtoehtoja ei ole liiemmin tähän asti ollut.

1. Mitä halutaan?

Ennen kuin digijärkkäreistä tuli niin yleisiä kuin nykyään, usein käsityksenä kookkaammasta kamerasta oli että sillä saa varmasti hienoja kuvia. Jos jätetään subjektiivinen “hienous” pois, usein tällä taidetaan tarkoittaa teräviä ja tärähtämättömiä kuvia, joissa värien toisto vastaa jollain tavalla todellisuutta.

Usein tarpeiksi mainitaan seuraavia seikkoja:

1. Pitäisi saada parempia kuvia hämärässä, eli sisätiloissa tai ulkona ei-optimaaliseen vuorokauden aikaan.
2. Liikkuvia kohteita kuvatessa kameran tulisi pysyä kohteen mukana, ja kuvan pitäisi tulla otetuksi silloin kun kuvaajan mielestä on sopiva hetki.
3. Kohde saattaa välillä olla kauempanakin kuin mihin kuvaaja pystyy parissa sekunnissa siirtymään.

Vaikka järjestelmien määrä onkin kasvanut muutamien edellisten vuosien aikana huimasti, edellä mainitut perustavoitteet voivat olla helposti tunnistettavissa, kun ensimmäisen järjestelmän etsijä katsoo oman kameransa tuottamaa jälkeä.

2. Mitä siihen sitten tarvitaan?

Kuvaus hämärässä

Käytännössä hämärissä olosuhteissa onnistuneiden kuvien ottaminen tarkoittaa saman valomäärän keräämistä kennolle kuin kirkkaassa valaistuksessa on mahdollista. Vaihtoehtona on

• valon kerääminen pidemmältä ajalta, eli pidempi valotusaika (staattisille kohteille)
• kennolle pääsevän valon pienempi rajoittaminen, eli suurempi valovoima, tai
• kennon valoherkkyyden lisääminen (vrt. filmin ASA/ISO-herkkyys, esim. 100, 200, 400 jne).

Ensimmäinen kohta ei yleensä ole varteenotettava vaihtoehto eläimiä kuvatessa, ellei paikallaolo ole todella hyvässä kunnossa. Toinen kohta on järjestelmien yksi vahvuus, kun päästään kameraan kiinteästi pultatun optiikan sijaan käyttämään sijasta valovoimaisia kiinteän polttovälin objektiiveja. Pokkareilla vähänkään pidemmälle zoomatessa valovoima tippuu yleensä f/5.6:n nurkille, kun esim. pyöreästi sadan euron arvoisella 50mm kiinteällä päästään yli f/2:n valovoimaan. Suomeksi sanottuna valoa kertyy kennolle tällä valovoiman erolla 8 kertaa nopeammin jälkimmäisessä tapauksessa.

Youtubesta löytyi asian hyvin yksiselitteisesti kuvaava video, jonka katsomisen jälkeen ei pitäisi olla epäselvää miten aukon koko vaikuttaa “valonkeräämiskykyyn”:
>> http://www.youtube.com/watch?v=PoQiT4Uu9mw

Suurimmat herkkyysarvot uusimmissa huippurungoissa huitelevat jo kuusinumeroisissa lukemissa. Perusrungon osalta kannattaa ehdottomasti selvittää kuvanlaadun käytettävyys herkkyyksillä 1600 ja 3200, jolloin hämärässäkin saavutetaan lyhyempiä valotusaikoja joko käsivaralta kuvaamisen mahdollistamiseksi tai liikkeen pysäyttämiseksi.

Liikkuvat kohteet

Liikkuvien kohteiden kuvaamisessa riittävän lyhyt valotusaika on usein venyvä käsite. Esim. koiran pysäyttämiseksi 1/320 s on tullut havaittua minimiksi. Tätä pidemmillä valotusajoilla tarpeeksi terävän kuvan todennäköisyys alkaa olemaan aika lailla pieni. Tarvitaan siis joko tarpeeksi valoa, tai vastaavasti valovoimaa ja/tai suuria herkkyyksiä.

Mikäli kohteella on taipumusta pysyä vakioetäisyydellä kuvaajasta, tarkennuksen nopeudella ja tarkkuudella ei ole suurtakaan merkitystä. Koirien kanssa tilanne on harvoin näin ruusuinen. Tällöin suureen rooliin kuvien onnistumisen kannalta nousee rungon jatkuvan automaattisen tarkennuksen tehokkuus sekä objektiivin tarkennusmoottorin nopeus. Jatkuvan tarkennuksen kannalta kameraa kohti pomppiva koira on varsinkin suuren aukon tuottaman lyhyen syväterävyyden kanssa yksi haastavimmista tilanteista, koska koko koira ei välttämättä ole terävyysalueen sisällä. Esimerkiksi juoksijoihin verrattuna koira on paljon tarkennuksen näkökulmasta huomattavasti pienempi ja mutkittelevampi mutta paljon “pidempi” tai “syvempi”.

Yksinkertaisia esimerkkejä tarkennusmoottorin merkityksestä tarkennusnopeuteen:

• Perinteinen mikromoottoritarkennus:
  >> http://www.youtube.com/watch?v=Dl6NY4tFcG0
• Ultraäänellä toimiva tarkennusmoottori (USM, AF-S, HSM, SWM jne.)
  >> http://www.youtube.com/watch?v=seGGCBauBZ4
• Kolmen eri objektiivin tarkennusnopeus:
  >> http://www.youtube.com/watch?v=zXGK6VZJRtw

Nopeastakaan objektiivin tarkennuskyvystä ei ole paljoa iloa, jos runko ei osaa käskyttää tarkennusta tarpeeksi ripeästi. Vastaavasti hyvästäkään rungosta ei saa täyttä hyötyä käytettäessä mekaanista tarkennusmoottoria käyttävää optiikkaa. Runkomallien uudistuessa tarkennus paranee asteittain, mutta kaupallisista syistä melko hitaasti. Semipro- tai ammattirungoissa saa käytettyjä pelimerkkejä vastaan enemmän, parempia tai enemmän parempia tarkennuspisteitä.

Etäiset kohteet

“Lähemmäs” kaukana olevia kohteita pääsee joko teleoptiikalla tai lyhyemmillä polttoväleillä yhdistettynä rajaamiseen. Tele-käsitteellä tarkoitetaa polttovälialuetta lyhyestä 85mm telestä aina useampaan sataan milliin ulottuvaan superteleen. Lisämillit maksavat, ja valovoima maksaa saman korotettuna toiseen potenssiin. Yksinkertaista mutta valitettavan totta.

3. Miten tähän päästään?

Tähän mennessä on siis tullut selväksi, että optimaalisessa tilanteessa kamerasta löytyy tarpeeksi käyttökelpoisia korkeita herkkyyksiä ja vähintään kohtalaisen tasokas tarkennus. Muista ominaisuuksista hyvä istuvuus omaan käteen sekä kätevät säädöt käsivalotukselle ovat ainakin omasta mielestäni oleellisen tärkeitä. Toisaalta taas pienen television kokoinen takanäyttö ei ole ehdoton välttämättömyys, koska kuvan kirkkaushistogrammin ja rajauksen näkee hieman vaatimattomammaltkin näytöltä. Jopa kuvan terävyyden oppii näkemään pienemmästä kuvasta. Kuvia ei tietenkään ole niin kiva katsella pieneltä kameran ruudulta, mutta ymmärrykseni mukaan tätä varten on muitakin keinoja.

Optiikkaosasto on se osa-alue, missä järjestelmän tarjoamat edut ulosmitataan monissa tapauksissa. Ensimmäisen kappaleen kolmesta numeroidusta seikasta “kittiputkeen” tyytyminen ei valitettavasti taida täyttää yhtäkään. Yleiskuvaus käy usein 18-55mm polttovälialueen kattavalla lasilla kätevästi, mutta tilanteissa, jossa järkkäristä oikeasti alkaisi olemaan hyötyä lopputulos saattaa jättää jotain hampaankoloon.

Koko- ja painoseikkoihin ei kannata tässä yhteydessä ottaa kantaa. Peruskittikin on huippupokkaria isompi ja painaa enemmän, ja pokkarillakin voi saada kuvia. Isommat kamerat ovat pieniä isompia.

4. Mitä kannattaisi hankkia omaan laukkuun?

Monet kyselyt Canonin ensijärkkäreistä osuvat yleensä satasarjalaisiin, eli 400D-550D-akselille – jos ei muuten niin budjetin osalta. Hintaseurannan mukaan vastaavan uuden peruspaketin hinnat liikkuivat vuoden 2010 lopussa 600-700 euron haarukassa.

Kuten muukin elektroniikka, rungot vanhenevat nopeasti, kun uudempia malleja tuotetaan noin vuoden välein. Tästä johtuen rungot eivät säilytä arvoaan kovinkaan hyvin. Siksi saattaisi olla hyödyllistä tutustua ennen hankitaa myös käytettyjen kameroiden markkinoihin. Ilman tarkoituksellista kiusantekoa kamerakaupoille tuon mielelläni esille käytetyn järkkärin vaihtoehdon. Etenkin hyväkuntoisen, reilun vuoden ikäisen rungon voi saada huomattavan edullisesti uuteen verrattuna. Säästyneet eurot voi sijoittaa lisäoptiikkaan, missä arvolle ei käy kuten markalle 1920-luvun Saksassa. Parhaassa tapauksessa uuden peruskitin hinnalla saa ensimmäisen omistajan jäljiltä olevan 15000 ruutua kuvatun pykälää isomman sarjan edustajan, lyhyen kiinteän telen ja kittiputken.

Alun C-merkin varoittelujen jälkeen voisin mainita, että parin minuutin myyntipalstan kartoittamisen tuloksena n. 750 euron panostuksella voi löytää marketin hyllyn 550D-paketin sijaan esim. 40D:n, 18-55- “kittiputken” sekä 85mm 1.8:n. Käytetyn ostaminen on tietenkin jokaisen oma valinta, mutta nämä kaksi vaihtoehtoa vierekkäin en itse epäröisi kovinkaan pitkään mihin suuntaan vaaka kallistuisi.

5. Loppusanat

Toivottavasti tästä oli ripaus hyötyä kamerapohdinnoissa. Kommentit ovat toivottavia, ja päivitän jatkossa artikkelia esiin tulleiden asioiden parantamiseksi tai korjaamiseksi.

Lopuksi muutama peruslinkki asiaan liittyen:

• Luontokuva.org -foorumi (myyntiosasto)
• Kameralaukku -foorumi (myyntiosasto)
• Digicamera.net -foorumi (myyntiosasto)
• The digital picture.com, kalustoarvioita
• Fredmiranda.com, kalustoarvioita