Äänestysintoa kerrakseen
5.1.2010
Joulukuun puolesta välistä saakka käynnissä ollut Agilitykuva 2009 -äänestys on päättynyt. Kuvitelmissa oli alun perin, että äänestäneiden määrässä olisi hauska nähdä viidenkymmenen ylittävä lukema. Odotukset eivät aivan menneet oikeaan suuruusluokkaan, sillä viimeinen äänestäjä tuotti lopulliseksi äänimääräksi 302. Kiitos kaikille kiinnostuneille!
Äänestyksen tulos ei jättänyt paljon arvuuteltavaa äänestäjien suosikista: yökisojen A-estettä suorittava dalmatialainen keräsi äänisaaliista lähes 40 prosenttia. Muut eniten ääniä keränneet olivat toisena Bordercollie keinulla (Kuva 1) sekä kolmanneksi viime metreillä kiilannut borderterrieri okserilla (Kuva 4). Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, mutta sijojen 2 ja 5 kuvilla oli eroa vain kahdeksan ääntä. Lopulliset tulokset näkyvät alla.
Hämmästyttävän suuri osa äänestäneistä jätti myös yhteystietonsa arvontaa varten. Ennakoitua aktiivisemmasta äänestyksestä johtuen voittajia arvottiin suunniteltua kaksinkertainen määrä, eli kaksi kappaletta. Täysin sattumanvaraisesti suoritetun arvonnan onnekkaille on ilmoitettu sähköpostitse. Mikäli jostain syystä kuvauksia jää järjestämättä, arvotaan tilalle uusi voittaja.
Arpaonni suosi tällä kertaa ensimmäisenä novascotiannoutajan ja toisena snautseri/kelpiejoukkuetta. Onneksi olkoon!

Blogin varsinaiseen äänestykseen tulleet kommentit on siirretty tähän artikkeliin. Ehdokkaat ovat nähtävissä sivulla http://www.koirakuvat.fi/2009/12/vuoden-2009-agilitykuva.html .





joulukuu 23rd, 2009 on 19:54
kuva nro 4 oli vauhdikas ja intoa täynnä
joulukuu 29th, 2009 on 09:47
Dalmiskuva oli huippu:
Liian “löysä takki” heiluu niin hienosti ja se tausta!!!
tammikuu 2nd, 2010 on 00:33
Vaikea valinta kahden kuvan välillä. Mutta kuvassa nro.3 on hienoa liike sekä kuvan värit.
tammikuu 3rd, 2010 on 05:00
Ei kuva tuon lennokkaammaksi muutu!