koirakuvat.kuvat.fi

Kirjoitukset elokuu, 2009

Valoa kansalle

31.8.2009

Luultavasti yhdeksi viimeisistä kesäisistä sunnuntaipäivästä kului hetken ajan Vantaan Ojangon kentällä HSKH:n kaksipäiväisten kisojen kolmosluokan radan varrella. Matkalla lähteminen vaikutti hetken aikaa erittäin huonolta ajatukselta, koska rapsakka raekuuro olisi saattanut latistaa kilpailusuoritusten seuraamista. Vaan eipä tullut Ojangossa ensimmäistäkään pisaraa, vaikka mutavelliagility saattaisikin olla näytöslajina ihan viihdyttävää jonkin aikaa (kunhan rintaan ei ole ripustettu kilpailunumeroa)…

Tummien pilvien kiertäessä onnekkaasti pohjoisen kautta, aurinkoinen keli oli monessa mielessä varsin optimaalinen kuvaamisen kannalta. Aiemmin ehdin valitella kovasta valosta mm. Stadi gamesin yhteydessä, mutta syksyyn kääntyvän iltapäivän ansiosta aurinko porottaa jo melko aikaisin “mukavan” matalalta, vaikka kuuluisista “kultaisista tunneista” ei vielä voikaan tässä yhteydessä puhua *.

Pienempiä kokoluokkia ilmiselvästi syrjivällä tavalla tarkoitus oli seurata pari maksi-kolmosten rataa, mutta venähtänyt aikataulu näkyi makseille hieman liian matalien rimojen muodossa, joten maksien sijaan viimeinen mini-rata pyörähti käyntiin.
Minien viimeisen ja maksien ensimmäisen radan ollessa sama löytyi kentän nurkalta varsin mainio kuvauspaikka, josta sai ruutuun pienellä siirtymisellä useamman esteen, ja vieläpä niin että ohjaajan linja leikkasi kätevästi kuvaan.

Yllä esimerkkinä ruutu, johon en mitenkään kuvitellut ohjaajan mahtuvan, mutta koko koirakko oli mukavasti kuva-alassa loppujen lopuksi mukana – toimivat adidakset siis.

Lähimpänä väijymisnurkkaa sijainnut hyppy tuotti tukun ainakin omaan silmään sopivia lennokkaita kuvia, joskin onnistunut rajaus riippui suuresti omasta liikkumisesta.

Ensimmäisillä hypyillä tuli todistettua muutamia varsin veikeitä loikkaamistyylejä, joiden perusteella soisi melkein annettavan hyvitystä kellotetusta ajasta:

Belgit ja kelpiet asialla, kuinkas muutenkaan :) Vaikka urheilussa monia asioita tilastoidaankin, siitä ei taida olla kellään pitäviä todisteita, onko näille roduille tyypillistä ylittää esteitä poikkeuksellisella tyylillä. Ainakin aikaisempien kisakuvien perusteella tätä voisi jopa epäillä…

Loput päivän kuvat löytyvät koirakuvista osoitteesta http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2009-08-30+hskh-kisat/ . Seuraavat kuvat lienevät tulossa Purina-areenalta ATD:n syysskaboista.

VN:F [1.9.13_1145]
Arvostele kirjoitus
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
Kirjoita kommentti lisää...

Agilitykuvauksen tärkein muistettava

16.8.2009

Elokuun toinen lauantai vierähti syksystä vihjaavassa poutasäässä Kirkkonummen kennelkerhon kisoissa. Agilityn lisäksi tapahtumassa oli tarjolla viihdettä match-show:n, tokoilun ja poliisikoiranäytöksen muodossa.

Lähtölistan perusteella hyviä sijoituksia oli tarjolla hyvällä todennäköisyydellä medi-ykkösissä ja mini-kakkosissa, missä molemmissa luokissa olisi päässyt hylyn välttämällä vähintään toiseksi! Muuten osanottajia oli mukana oikeastaan melko sopiva määrä, eli pyöreästi välillä 10-20 per luokka. Myös rotukirjo oli ilahduttavan monipuolinen, joten maksit eivät olleet puolillaan bordercollieita – ei siksi että olisi jotain bortsuja vastaan.

Jälkikäteen ajatellen yksi mainio asia järjestelyissä oli seuran numeroliivien käyttö. Tavallisiin kolminkerroin ja väärinpäin taittuviin pahvilappuihin verrattuna liiveistä erottaa koirakon numeron ongelmitta, jolloin metatietojen lisäys jälkikäteen onnistuu huomattavasti helpommin. Tavanomaisemmissa urheilulajeissa mustavalkoinen kontrastilätkä rinnuksissa helpottaa kummasti liikkeen seuraamista automaattitarkennuksella, mutta agilityssä tästä ei ole apua koiraan tarkennettaessa. Monta kertaa onkin tullut toivottua, että grotskulla tai labbiksella olisi ruudullinen takki päällä :)

Klikkaa suuremmaksi

Kuvausolosuhteet olivat päivällä mainiot, ja loppukesän aurinko tuottaa kaikessa kovuudessaan miellyttävän lämpimiä sävyjä varsinkin punertaviin tai vaaleanruskeisiin turkkeihin. Satunnaiset poutapilvet muuttavat kohdalle osuessaan radan sävyt kylmiksi auringossa pysyvään maisemaan verrattuna. Manuaalilla kun kuvaa, muutama mukavan ylivalottunut ruutu tuli parista radasta napattua, kun aurinko ilmestyi pilven takaa. Yllättävän paljon kyllä pystyy vielä jälkikäteen pelastamaan kuvia, jotka aluksi näyttävät palaneen auttamahtomasti puhki. Radan pitkä sivu oli mukavasti pitkittäin aurinkoon nähden, jolloin monilla esteillä koirat olivat sellaisessa kulmassa missä karkea turkki hyppää esiin.

Ennen seuraavan viikonlopun kisoja urheilun seuraaminen keskittynee koirattomiin lajeihin saksanmaalla, joista nopeasti päivittyvää kuvatarjontaa voi tutkailla IAAF:n sivuilta. Siellä taitaa olla vielä lämmintä, kun pukeutuminen on sen verran agiratoja niukempaa…

Niin, ja vaatteisiin liittyen tärkeimmäksi osoittautunut muistettava asia agilityä kuvatessa,  etenkin kun tapana on kuvata alhaalta, on vyö. Unohduksen sattuessa aikaa kuluu turhan paljon vaatetusta korjatessa. Valitukset Kirkkonummen kisoissa koetusta järkytyksestä voi lähettää sähköpostilla ;)

VN:F [1.9.13_1145]
Arvostele kirjoitus
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
Kirjoita kommentti lisää...

Häkkilintu

8.8.2009

Käytännöllisesti katsoen hellepäiväksi muodostuneen lauantain aamu alkoi Agility Sport Teamin kisoilla Espoossa sumuisesti. Paikalle saavuttaessa hyvää näkyvyyttä oli muutama kymmenen metriä, mutta nopeasti lämmennyt ilma aiheutti enemmän huolehtimista lämpöhalvauksen välttämiseksi kuin radalla seuraavan esteen löytymisestä.

AST:n tiivistä kenttää reunusti aamuyllätykseksi riittävän korkea verkkoaita, joka kutsumattomien vieraiden lisäksi pitää loitolla kontrastikkaat kuvat ja luotettavan tarkennuksen aidasta läpi kuvatessa. Ongelmaa pahensi osittainen verkkoon osuva vastavalo, joka tekee muuten neutraalin harmaasta verkosta kirkkaaman. Radan reunalta löytyi tosin yksi paikka, missä verkko oli varjossa ja näin vähemmän häiritsevä. Kuvausasento oli kyllä niin hankala että montaa ruutua paikasta ei pystynyt ottamaan. Toisaalta, vaikka verkon “läpi” pääsisikin, on se taas vastassa taustalla radan vastakkaisella puolella. En tiedä onko kukaan kameravälineurheilija koskaan sattunut testaamaan millä järkevänmittaisella telellä verkkoaita sulaa pehmeäksi parhaiten. Voisin arvata, että se on eräs paksu mutta yllättävän lyhyt kapine.

Monien yllätykseksi ykkösluokan radalle oli kannettu harvinaisempana esteenä pöytä. Itselläni en heti muista olleeni paikalla kisassa (MM-2008 poislukien) jossa se olisi esiintynyt. Kuvauksen kannalta pöytä on itse asiassa mielenkiintoisempi kuin miltä pysähdyksestä radalla voisi ajatella. Pöydällä pysymistä voi varmistaa monilla tavoilla, jossa koiraan haetaan vahvasti kontaktia (ei fyysistä…) .

Loppupään maxeja tuli kuvattua lähtöalueen takaa ilman verkkoesteitä. Etäisyys rataan kasvoi pidemmäksi, mutta pariin ruutuun onnistui säilömään jopa hieman menemisen tuntua uhkarohkean tiukasta rajaamisesta huolimatta.

Ykkösluokan lisäksi muita ratoja ei ollut aikaa jäädä seuraamaan, koska muista syistä piti käydä belgianpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä Tuomarinkartanossa. Tapahtuman omaa agikisaa oli tietysti pakko pysähtyä seuraamaan minuutiksi, joten päivälle tuli sentään pari kuvaa joissa ei ole tuomarin piirrosten lisäksi muita esteitä.

Klikkaa suuremmaksi

… ja taktiikkapalaveri kromfo-tyyliin ennen starttia…

Lopuksi täytyy kuitenkin toivoa, että isommissa kisoissa ei järjestetä kuvaamiseen näin hulppeita olosuhteita esteettömän näkymän takaamiseksi. Rehellisesti sanottuna kuvanvakaaja saattaisi tulla tarpeeseen…

VN:F [1.9.13_1145]
Arvostele kirjoitus
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
Kirjoita kommentti lisää...

Looking for something?

Use the form below to search the site:

Still not finding what you're looking for? Drop a comment on a post or contact us so we can take care of it!

Visit our friends!

A few highly recommended friends...

  • agi.fi
  • Agility sports bulletin
  • Agilityliitto