koirakuvat.kuvat.fi

Arvokisatunnelmaa

12.6.2009

SM-kisojen järjestämisajankohdan suhteen on ollut harvinaisen huono tuuri oman paikallepääsyn suhteen, eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta. Tosin pidemmänpuoleinen matkakaan ei auta tässä tapauksessa asiaa. Jotta kirjoitus edes jollain tavalla liittyisi valokuvaukseen, voidaan kuriositeettina laskea polttoväli, joka tarvittaisiin kohtuullisen tiukasti rajattuun vaakakuvaan kisakoirakosta pääkaupunkiseudulta otettuna ……. eli luokkaa 3 kilometriä. Ja sitten vielä se valovoima…

Tulevana viikonloppuna ei tarvitse jännittää suomalaisten menestyksen puolesta – toisin kuin viime syksyn Helsingin MM-karkeloissa. MM-kuva-arkistoa kaivellessa tulee harvinaisen vahvasti viikonlopun tunnelmat mieleen. Tämän näkymän myötä on helppo muistaa yleisön reaktiot viimeisen radan aikana. Parempaa onnea sunnuntaille tälle parille!


Toisen epäonni on toisen onni. Onneksi lopputulos oli juhlinnan arvoinen, vaikkakin himmeämmän mitalin kera.


Olipa maxi-luokan kärjessä ketä tahansa sunnuntaina, näky palkintokorokkeella kisojen päätteeksi on käytännössä takuuvarmasti rotujen puolesta tämä. Vain värit vaihtuvat – niin koirien kuin ohjaajienkin.


Menestystä kisaajille, ja aurinkoista viikonloppua!

VN:F [1.9.13_1145]
Arvostele kirjoitus
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
Bookmark and Share
Ei vielä kommentoitu...

Kirjoita kommentti

Viestisi tulee näkyviin tarkistuksen jälkeen.

Looking for something?

Use the form below to search the site:

Still not finding what you're looking for? Drop a comment on a post or contact us so we can take care of it!

Visit our friends!

A few highly recommended friends...

  • agi.fi
  • Agility sports bulletin
  • Agilityliitto