koirakuvat.kuvat.fi

Äärimmäistä koiraurheilua

16.3.2010

Aiemmin esillä olleen Rob Galbraithin blogissa oli itse asiassa jo toista kertaa kuukauden sisällä koira-aiheinen linkki. Tällä kertaa linkki osoitti The Sacramento Bee -lehden galleriaan, jossa on nähtävillä kuvareportaasi valjakkokilpailusta Alaskan erämailla.

Kilpailun matka on hieman eri kaliiperia kuin yleisemmissä lajeissa – agilityssä ja ratajuoksussa matka lasketaan sadoissa ja kymmenissä metreissä, maastojuoksussa muutamissa kilometreissä. Alaskassa ei kuitenkaan näihin matkoihin tyydytä, sillä taivalta on taitettavana lähemmäs 2000 kilometriä! Kuvaston ensimmäinen kommentoija nostikin esiin “epäkoiramalliset” olosuhteet, joissa taisteltaessa kyse ei enää ole onnistuneesta suorituksesta vaan paljon perustavanlaatuisemmista asioista. Palstoilla on käyty keskustelua agilityn eettisyydestä. Kyseisen kilpailun rinnalla pari agilityrataa oikeaoppisella valmistautumisella ei liene juurikaan terveydelle vaaraksi. En tietenkään ole hyvinvointiasiantuntija, joten absoluuttiset mielipiteet jätän suosiolla muille.

Linkki katsaukseen löytyy tästä:
-> http://www.sacbee.com/static/weblogs/photos/2010/03/2010-iditarod-trail-sled-dog-r.html

Reportaasin kuvaaja on nimeltään Bob Hallinen, liekö taustalla suomalaisia juuria? Tapahtumasta löytyy lisää kuvia bobin nimellä googletettaessa – osuipa silmiin muunmuassa otoksia jamaikalaisesta rekijoukkueesta!

VN:F [1.9.13_1145]
Arvostele kirjoitus
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
Bookmark and Share
Ei vielä kommentoitu...

Kirjoita kommentti

Viestisi tulee näkyviin tarkistuksen jälkeen.

Looking for something?

Use the form below to search the site:

Still not finding what you're looking for? Drop a comment on a post or contact us so we can take care of it!

Visit our friends!

A few highly recommended friends...

  • agi.fi
  • Agility sports bulletin
  • Agilityliitto