Eläviä kuvia

Posted by on Mar 20, 2010 in Blogi | 0 comments

Aluksi täytyy pahoitella ajanhukkaa lukijoilta, mikäli tämä on sattunut pyörimään kansallisessa televisiossa. Itse en ole kuitenkaan kyseiseen pätkään törmännyt, joten blogin aihepiiriin liittyen laitettakoon tämä tännekin esille.

Kyseessä on siis youtuben ihmemaasta löytynyt koiranruokamainos, jossa on harvinaisen laadukasta reilusti hidastettua videokuvaa eri rotuisista kavereista. Sen verran täytyy samassa yhteydessä valottaa villejä suunnitelmia, että jossain vaiheessa on mielessä pyörinyt jonkinlaisen agility-videokoosteen rakentamista. Erityisesti hyvälaatuinen hidastuskuva voisi vedota tekniikkafriikkien lisäksi jopa lajin harrastajiin. Kokeilussa oli sattumalta vuoden vaihteen tienoilla lyhyen aikaa videokykyistä kalustoa, mutta valitettavasti laatu ja nopeus ei ainakaan vielä ollut tavoitellulla tasolla. Korvauksia ideasta otetaan mielihyvin vastaan toteuttamiskykyisiltä tahoilta 🙂

Mainoksen kahden sekunnin katselun jälkeen mieleen tuli tietenkin ajatus, juurikin vastaavaa videota olisi hienoa tehdä agilitystä. Kovin pitkälle kommentteja ei tarvinnut selata, kun valkeni pelkän kameran maksavan kuusinumeroisen summan.        Aivan.      Ja elokuvaoptiikat lisäksi puolet tuosta! Yhtäkkiä still-kuvissa on taas oma viehätyksensä 😉

Ja tässä siis itse mainos:

Pedigree-mainos

VN:F [1.9.22_1171]
Arvostele kirjoitus
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

[ + ]