Missejä ja mestareita

Posted by on Mar 28, 2010 in Blogi | 0 comments

Muutama viikko takaperin sain Agilityliiton suunnalta soiton, jossa tiedusteltiin mahdollisuutta tulla valokuvaamaan hieman erilaista agilitytapahtumaa. Kaupallisella tv-kanavalla pyörivän Elixir-liikuntaohjelman formaatissa enemmän tai vähemmän tunnetut henkilöt tutustuvat ohjatusti eri lajeihin, ja kehittymistä seurataan ohjelman jaksoissa.

SAGI ja Elixir polkaisivat käyntiin projektin, jossa tultaisiin valmentamaan julkkis kisakuntoon vajaassa puolessatoista kuukaudessa. Agilityliiton tiedotuksen käyttöön tarvittiin kuvia projektin eri vaiheista, jota siis alkuperäinen kysely koski. Näinkin mielenkiintoisesta tarjouksesta ei ollut mielekästä kieltäytyä. Sairastumisesta johtuneen lykkäyksen jälkeen ensimmäinen harjoitus pidettiin kulunella viikolla SporttikoiraHallissa Espoossa.

Ennakkotietojen mukaisesti koulutettavaksi paljastui Essi Pöysti (taannoinen Miss Suomi), joka pääsi Niina-Liina Linnan (LAW) oppiin. Lainakoirana on kolmosissa kisaava Tuulia Liuhdon (HAU) nuori borcol Punssi. Kyseessä ei siis ole mikään kovin vähäpätöinen haaste, kun tarkoitus on saada Essin ja Punssin yhteistyö kolmosten kisaradalle vaadittavalle tasolle lyhyessä ajassa. (Käsittääkseni Essillä on jotain agilitykokemusta takavuosilta, joten aivan puhtaalta pöydältä ei tarvinnut lähteä liikkelle.)

Ohjauslinjoja haettiin kirjaimellisesti kädestä pitäen.

Niina-Liina Linnalta todellista virtaa agilitytreeneihin 🙂

Varsinaiseen kuvaukseen liittyen kyseessä oli varmasti tähänastisista yksi haastavammista tehtävistä. Muuten tuntemattomalla kuvauspaikalla tuli käytyä etukäteen kurkistamassa muutaman minuutin ajan arvioimassa tulevia kuvausolosuhteita. Tutustumisen perusteella kuvaamisen ei olisi olettanut tuottavan erityisiä yllätyksiä. Tämä käsitys osoittautui nopeasti vääräksi ensimmäisten treenien aloitusta odotellessa.

Kameramiehellä riitti kiirettä Punssin kannoilla...

... mutta hauskaa näytti olevan.

Koko harjoitus eteni hyvin pitkälti ohjelman kuvauksen puitteissa, eikä mahdollisuuksia parhaiden kuvakulmien hyödyntämiseksi ollut käytännössä ollenkaan. Tv-kuvaukset hoidettiin (onneksi) yhden kameramiehen voimin, mutta olin olettanut ratatapahtumia kuvattavan kauempaa kuin kahden metrin päästä. Itsestään selvyytenä oli toivottavaa että sivullisia ei näy kuvassa, mutta kun ohjauslinja mutkittelee edes vähän, ja vierestä kuvataan laajakulmalla seuraten, on käytännön mahdottomuus saada siistejä kuvia vain koirasta ja ohjaajasta, vieläpä sellaisesta paikassa, mistä itse pystyy kameran kanssa näkemään radalle olematta kuitenkaan näkyvissä.

Kameran väistelystä tulikin ensisijainen tehtävä, vaikka kertaalleen tulikin leikattua näyttävästi suoraan kameramiehen edestä. Hiljaakin kuulemma piti olla, mutta valitettavasti omasta työkalusta suljinääntä ei saa poistettua valikoissa seikkailemalla. Näinpä kuvia tulikin räiskittyä varsin surutta (yhteystietoni ovat tallessa, valituskirjetta odotellessa)… Liiton toiveiden mukaisten ruutujen ottamista varten sallittiin armeliaasti pari minuuttia omaa kuvausaikaa. Käytin neljä 🙂

Radan tekeminen oli Punssin mieleen enemmän kuin kuvattavana oleminen.

Lopputulos kuvissa ei ollut sitä tasoa mitä olin suunnitellut – kuvaaminen kun on tähän mennessä aina vaatinut jonkinlaisen näköyhteyden. Tästä syystä tuli otettua aika paljon behind-the-scenes-tyyppisiä ruutuja kuvauksista. Toisaalta, Elixirin kameramiehen pitäessä melkoista vauhtia radalla ilman steadicamia tai vastaavaa systeemiä kiinnostaisi nähdä kuinka vakaata kuvaa nauhalle tallentui. Sen nähnee aikanaan ohjelman lähetyksessä.

Yhtä kameraa käytettäessä joitain kuvakulmia joudutiin paikkaamaan jälkikäteen - tuloksena hauskoja hetkiä sivusta seuraaville.

Ilmassa taisi olla jännitystä miten Punssi toimii radalla. Onnistuneen radanpätkän jälkeen tunnelma vapautui.

SAGIsta riippuen jatkossa tulee luultavasti käytyä seuraamassa joitain harjoituksia, missä tunnelma on toivottavasti rauhallisempi.

Ensimmäinen juttu tapahtumaan liittyen tulikin jo löydettyä. Miss Suomen ollessa kyseessä, julkaisijana on yllätyksettömästi MTV:n Viihdeuutiset, josta oli toimittaja(-kuvaaja) paikalla heti kärkeen. Agilitystä onkin otettu kaikki mahdollinen irti itse jutussa. Jep jep 🙂

VN:F [1.9.22_1171]
Arvostele kirjoitus
Rating: 5.0/5 (5 votes cast)
Missejä ja mestareita, 5.0 out of 5 based on 5 ratings

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

[ + ]