Ei nimi hallia pahenna

Posted by on Jan 22, 2012 in Blogi | 4 comments

Tänään vietettin Ojangon koiraurheilukeskuksen hallin virallisia avajaisia 1- ja 2-luokan kilpailujen merkeissä. Kilpailujen tauolla kuultiin avajaispuheita arvovaltaisilta vierailta, jotka keräsivät paikalle myös yleisöä agilitykansan ulkopuolelta.

Avajaisten “vetonaulana” oli päivänpolitiikasta mukana presidenttiehdokas Pekka Haavisto, hallista vastaavien seurojen (HSKH ja BAT) sekä Kennelliiton ja Agilityliiton puheenjohtajat. Lisäksi mukana oli Vantaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Yleisön huomioiden presidenttiehdokas kertasi vaalipäivän aattona omaa koirahistoriaansa. Puolen tunnin juhlallisuuksissa kuultiin avajaispuheet, joiden päätteeksi halli avattiin symbolisesti Pekka Haaviston suorittamalla nauhan leikkaamisella (tuotesijoittelusta vastasi Fiskars isoimpien näkemieni oranssien saksien muodossa.) Samassa yhteydessä kukitettiin hallista vastaavien seurojen puuhamiehiä ja -naisia. Seremonian lopuksi kutsuvieraille oli varattu kuohuviinilaseja ja kakkulapioita.

Seurojen puheenjohtajat sekä Pekka Haavisto (keskellä)

Viralliset avajaiset

Kutsuvierastarjoilut

Sanomattakin on selvää, että kyseessä on yksi viime aikojen merkittävistä projekteista pääkaupunkiseudun agilityrintamalla. Viimeisimpien talvikausien ajan Hyvinkään koiraurheilukeskuksen halli on ollut pääsääntöisesti ainoa paikka, jossa talvisin on järjestetty virallisia kilpailuja lämpimissä olosuhteissa. Toki Lohjallakin on virallisia kilpailuja, mutta Hyvinkään halli on huomattavasti suurempi. Isompia “kylmiä kilpailuja” on järjestetty esim. Purina-areenalla. Korkeatasoiselle hallille pääkaupungiseudulla on oletettavissa kysyntää, ja kevättalven kilpailukalenterin mukaan uudessa Ojangon hallissa on vähintään yhdet koko viikonlopun kilpailut joka kuussa. Seuraavan syys- ja talvikauden lähestyessä virallisia kilpailuja saattaa hyvin olla useamminkin.

Valokuvaamisen näkökulmasta hallikisakauden parhaat olosuhteet ovat poikkeuksetta löytyneet valoisina päivinä kenties yllättävästikin Purina-areenalta. Aikaisempia blogipostauksia lukeneille tämän ei pitäisi olla yllätys. Luonnonvaloa huomioimatta Hyvinkää on (suurin varauksin) ollut puolestaan kelvollisin kisapaikka. Sielläkin suurimpana ongelmana on epätasainen valaistuksen peitto yhdistettynä heijastavaan vihreään alustaan. Keinovaloa on kuitenkin paikoitellen suurin piirtein riittävästi, toisin kuin muissa halleissa. Arvokisojen näyttämöinäkin toimineet ATT:n halli Liedossa sekä Wallsport areena Seinäjoella ovat olleet omaa luokkaansa kuvausolosuhteiden kannalta. Näiden lähtökohtien perusteella odotukset ovat olleet korkealla uuden hallin osalta. Muutamien ennakkokuvien ja youtube-videoiden perusteella on ollut hankala arvioida kuvauskelpoisuutta, ja avajaiskisojen yhteydessä asiasta sai ensimmäiset omakohtaiset kokemukset.

Hallin valaistus on toteutettu loistelampuilla sijoitettuna kattoon neljään riviin tasaisin välein. Vastaava ratkaisu löytyy esim. ATT:n hallista, tosin tiheämmin välein. Kuten uudessa halliissa kuuluukin, lamput näyttivät olevan keskenään samanlaisia – muutamissa halleissa osa lampuista on vaihtunut ajan myötä eri sävyisiksi. Tasavälein asennetut (ja toimivat) lamput tuottavat radan keskiosaan varsin kohtuullisen valomäärän, reunat jäävät puolestaan hieman hämäriksi. Nopeasti arvioituna parhaissa paikoissa valon määrä Ojangossa jää ATT:n hallista 1 aukon päähän ja Seinäjoen hallista 1,5 aukkoa. ATT:n hallista poiketen suurempi lamppujen väli tekee valosta paremmin muotoilevan, jolloin kohteen kontrasti on jyrkempi – mikä on hyvä asia.

Valojen vähäisempi määrä tosin nostaa todella näkyvästi esiin loistelamppujen suurimman ongelman: riippuen verkkovirran vaiheesta, lamppujen valoteho sekä sävy vaihtelevat voimakkaasti. Ilmiö aiheuttaa siis kuviin valoisuuden sekä sävyjen vaihtelua. Käytännössä sarjassa otetuista kuvista joka toisessa kohde on alivalottunut ja punertava taustan ollessa kunnossa, ja joka toisessa taustan vaaleanharmaa seinä on punertava. Taustan väärä sävy ei sinänsä ole kovin vakavaa. Sen sijaan vaikutus kohteen valotukseen on huonompi juttu, koska lamppujen kannalta otollisen hetken ennakointi on täysin mahdotonta. Tästä syystä monia hyviä ruutuja tuli poistettua saman tien.

Kaksi peräkkäistä ruutua identtisillä säädöillä

Hallissa on leveyttä tarpeeksi, jotta radan reunalle voidaan jättää kulkuväylä. Tämän ansiosta vaihtoehtoisia kuvakulmia on tarjolla paljon monipuolisemmin kuin esim. Hyvinkäällä, jossa kuvaaminen on käytännössä mahdollista vain yhdeltä lyhyeltä sivulta. Suuremman liikkumisvapauden ansiosta eri tyylisiin ratoihin pystyy sopeutumaan paremmin.

360 asteen panorama (klikkaa suuremmaksi)

Hallikisakauden aikana verkossa on käyty useaan otteeseen keskustelua eri alustojen liukkaudesta. Ojangossa rata-alueen alustana oli kumirouhetäytteinen keinonurmi. Nukka on arviolta saman mittaista kuin ATT:n hallissa, mutta huomattavasti lyhyempää kuin esim. edellisissä maajoukkuekarsinnoissa Seinäjoella. Ykkös- ja kakkosluokan esitysten perusteella alusta ei vaikuttaisi liukkaalta. Usean tunnin pinnan tuntumassa viettäneenä sanoisin, että alusta on melko pehmeä. Tämä on kuvatessa mukavuutta lisäävä asia. Pehmeyden merkitys kilpailusuorituksille selvinnee ajan myötä.

Hallissa on neliöitä virallisille kilpailuille vähintään riittävästi. Ensimmäisen kisapäivän rata-alue vei pinta-alasta reilun kolmanneksen, ja koirahäkeille ja myyntialueille jäi reilusti tilaa. Tällä hetkellä pidempinukkainen keinonurmi tosin peitti vain rata-alueen, joten tulevaisuudessa mahdollisten arvokilpailujen järjestäminen suuremmalla rata-alueella vaatii alustan uudelleenjärjestelyä.

Hallin metalliset seinät aiheuttavat sisälle täydellisen 3G-verkon katveen, joten kisakuulumisten päivittäminen nettiin paikan päältä vaatii pistäytymistä ulkoilmassa. Järjestäjien salatun wlan-verkon lisäksi olisi suotavaa tarjota kisaväelle avoin langaton verkko sopivin rajoituksin (liikenteen priorisointi, sallitut protokollat jne).

Ojangon uusi halli ristittiin viralliselta nimeltään Vuokkoset areenaksi. Sponsorista johtuva nimivalita on jo saanut osakseen muutamia kommentteja – hallin nimi ei kuitenkaan ole sieltä aivan neutraaleimmasta päästä. Mielikuvitusta käyttämällä jokainen keksii tietyisti vielä paljon erikoisempia nimiä tutuista tuotemerkeistä (Trip-areena olisi mainio paikka järjestää teknobileitä…)

Yhteenvetona voidaan todeta, että suomalainen agilityväki saa Ojangon hallista hyvän ympärivuotisen kisapaikan. Valokuvaajat joutuvat vielä sopeutumaan sen asettamiin rajoituksiin.

Seuraavaa agilitysukupolvea tarkkailemassa

VN:F [1.9.22_1171]
Arvostele kirjoitus
Rating: 3.5/5 (2 votes cast)
Ei nimi hallia pahenna, 3.5 out of 5 based on 2 ratings

4 Comments

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus kuvaajan kannalta!
    Kisapaikka ja alusta oli ainakin tämän koirakon mielestä todella hyvä, ison plussan toi myös avara tila, jossa mahtui itsekin lämmittelemään erinomaisesti.

    Vuokkoset areenalle palaamme!:)

    Ps. ja naiselliset palkinnotkin oli vaan plussaa!:)

  2. Ihan vaan tiedoksesi, että ATT:n halli ei ole Turussa vaan Liedossa!

  3. Tuo seuraava agilitysukupolvi vasta on herttaista…

  4. Valitettavasti kuvaamisen kannalta ATT:n hallissa on nykyään käytössä vain puolet valoriveistä, mikä tarkoittaa että kentän valoisuus on todella vaihteleva ja kulkee kentän suuntaisina pitkittäisinä raitona. Mittauksia en ole tehnyt, mutta sen verran on eroja, että pimeissä kohdissa kuvista tulee melko hämäriä, kun samoilla säädöillä valoisissa kohdissa valkoiset koirat palaa jo pahasti puhki.

    Kysyttäessä miksi kisoissa ei enää käytetä kaikkia valoja sain vastaukseksi, että alueella on ollut niin paljon sähkökatkoja ja jos valot sammuvat, on toiset valorivit heti valmiina katkon loputtua.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

[ + ]